Ajatuksia arjessa ja arjesta

Noin äkkipäätään ajatellen Suomen ja USAn välillä ei ajattelisi olevan mitään sen suurempia eroavaisuuksia. Elokuvatkin tulevat ensi-iltaan samaan aikaan. Toisin oli vielä 1980-luvun alussa, jolloin vietin vaihto-oppilasvuoteni Kaliforniassa. Silloin me suomalaiset pidimme itseämme hyvinkin länsimaalaisina ja avoimina, vaikka suomettumiskeskustelu oli tuskin käynnistynytkään. Olimme ylpeitä Kekkosesta, joka oli meille kuin isähahmo, eikä oma sukupolveni ajatellut, että muita presidenttejä voisi ollakaan. Ja vasta myöhemmin olen oppinut ymmärtämään, että välttämättä demokratian kannalta paras vaihtoehto ei olekaan hautaan asti vallassa oleva sama presidentti. Vaihto-oppilasperheeni esitteli minulle hieman hämmennyksissään jääkaapin toimintaperiaatteet, vaikka enemmän ihmettelin mikroa, jota Suomessa ei silloin tainnut olla olemassakaan. Sain myös väsymykseen asti vastata uteluihin jääkarhuista tai onko Suomessa tieverkkoa ollenkaan kaiken sen lumen keskellä. Ja kun parin päivän jälkeen olin väsymyksestä, jännityksestä ja aikaerosta huonovointinen, pahoitteli perheeni sitä, että olivat antaneet minun syödä jäätelöä ja kakkua, kun en varmaan Suomessa ollut tottunut niihin. 

Paikallislehden nettiversion etusivu

Niin, toista on tänä päivänä. Suomi on hyvin kehittynyt länsimaa, jossa katsotaan televisiosta Miamin täydellisiä naisia ja American Talentia siinä missä Huutokauppakeisariakin. Meiltä löytyy samat kodinkoneet ja mcdonaldsit kuin täältäkin. Yhdessä voimme myös päivitellä kehittyvien maiden oloja ja todeta hieman omahyväisyyttä tuntien olevamme niitä parempiosaisia. Osaamme olla siitä myös kiitollisia. 

Mutta kyllä niitä eroja edelleen löytyy. Pienissä asioissa. Viime kirjoituksessani jo vähän avauduin kaupassa käymisen vaikeudesta. Tuotteet ovat toki erilaisia, mutta ehkä suurin ero valikoimassa on siinä, että kaikki pakkaukset ovat oikeasti jättiläisisoja! 


Kun Helsingissä ostamme kahden hengen talouteemme hyvää leikkelettä irtomyynnistä, otamme yleensä noin 100 grammaa, jotta kaikki tulee varmasti syötyä. Täällä etsimme ja etsimme ja pienimmät pakkaukset olivat 12 oz eli noin 350 gr. Vihdoin löysimme pienen noin 60 gr paketin, joka tuoteselosteen perusteella onkin tarkoitettu käytettäväksi yhteen lounasleipään. No ei se mitään. Meillä se kestää oikein mukavasti pari päivää, kun emme juurikaan leipää syö. Leipävalikoima on myös mielenkiintoinen. Erilaisia paahtoleipäpaketteja, hampurilais- ja nakkisämpylöitä on hyllytolkulla. Hyvin varustetuista kaupoista saattaa löytää muutaman ciapata-tyyppisen irtosämpylän ja toki bageleita. Leipomoista ei ole toistaiseksi ollut sen enempää apua. Kakkuja niistä kyllä löytää, mutta kun nekin ovat lähinnä jalkapallokentän kokoisia, emme ole vielä sellaisiakaan ostaneet. Joten tervetuloa vieraat! Teidän siivellänne pääsemme mekin ostamaan kunnollisia amerikkalaisia pakkauskokoja!

Täkäläisten ystävällisyys tai kohteliaisuus on pistänyt silmään jokaisella kerralla, kun maassa olemme vierailleet. Olkoonkin toisten mielestä pinnallista tai tyhjää, mutta kyllä mieluummin menen ravintolaan, jossa saapumisemme huomataan välittömästi ja Cindy tai Raoul toivottaa meidät iloisesti tervetulleeksi kuin, että etsin itse jostain tyhjän pöydän ja odotan puolityhjässä ravintolassa, että joku paikallaolevista tarjoilijoista sattuisi kiinnostumaan meidän saapumisestamme. Sama toimii vaatekaupoissa tai oikeastaan ihan missä vaan. Meistä asiakkaina ollaan oikeasti kiinnostuneita. Tässä meillä on Suomessa vielä paljon oppimista, vaikka poikkeuksiakin toki onneksi jo on.  

Mutta ollaan täällä vanhanaikaisiakin. Kun ostimme auton , oli siihen liittyvä paperisota vakuutuksineen melkoinen! Mieheni allekirjoitus tarvittiin varmaan kahteenkymmeneen lomakkeeseen! 

Vakuutimme, että myyjä vapautuu kaikesta vastuusta, ymmärrämme liikennevahingossa vastapuolen vaateet, otamme turvan oikeudenkäynnin varalta ja siltä varalta että vastapuolen auto ei olisi vakuutettu. Ja kunnes postissa tulee pari tarraa auton ikkunaan laitettavaksi, meidän on pidettävä takaikkunassa jotain väliaikaista lappua, josta myöhemmin - tarrojen saavuttua - irroitamme yhden tarran ja kiinnitämme sen rekisterikilpeen. Rekisterikilpi on muuten henkilökohtainen eikä autokohtainen eli saamme tuon mukaamme, kun auton vuoden päästä myymme. Niin ja maksoimme auton shekillä :)

Arkemme on siis alkanut. Olen saanut paikallisen puhelinliittymän, olemme liittyneet erilaisiin kanta-asiakasohjelmiin ja kun tällä viikolla pihatiellemme oli heitetty muoviin pakattu paikallislehti the Sentinel, alkoi jo vähitellen tuntua sille, että tästähän tulee koti. Niin ja olen myös saanut henkilökortin, jonka perusteella kuulun ryhmään United States uniformed services. Enpä olisi tuota uskonut koskaan näkeväni!

Täällä sotilasväestä perheineen pidetään kyllä hyvää huolta. Meille tarjotaan kohtalaisen kattava perusterveydenhuolto (siksi varmaankin tarvittiin se kovin perusteellinen ennakkoterveystarkastus Suomessa), kuntosali erilaisine hyvinvointipalveluineen, uima-allas, retkipalveluja, oma kauppa ja alennuksia vaikka minne!

Seuraava mielenkiintoinen tapahtuma täällä tulee olemaan itsenäisyyspäivä viikon päästä. Nyt kun Suomessa on enemmän ja vähemmän selvitty Juhannuksesta, on hauska seurata miten täällä juhlitaan keskikesälle sijoittuvaa juhlaa. Ainakin erilaisia tähtilipputuotteita on myynnissä valtavasti lipuista kakkuihin ja uimapukuihin. Niin ja ilotulituksiakin on luvassa! 


Elämä on ehkä vielä ollut sen verran kiireistä, ettei vielä ole koti-ikävä vaivannut. Joitain pieniä mukavuuksia välillä kaipaa (kuten vaikka sitä käsisuihkua tai lähikauppaa), mutta muuten elämä on lähtenyt pyörimään ihan hienosti. Sää on mukavan lämmin, kun lämpötila nousee aamun paristakymmenestä asteesta nopeasti kolmeenkymmeneen. Takapihan terassilla on mukava istua varjon alla ja vaikkapa kirjoitella tätä blogia :) 

 Elämä taitaa loppujen lopuksi kuitenkin olla aika samanlaista paikasta riippumatta. 

Kotiutuminen käynnissä

Kolme yötä nukuttu uudessa kodissa. Kolme päivää hämmästelty kodin ominaisuuksia. Ja kolme päivää vietetty ostoksilla hankkimassa perustarvikkeita. 

Lento New Yorkiin sujui niin hyvin kuin nyt lennot sujuvat. Aina on yhtä kiva päästä koneesta ulos. Maahantulomuodollisuudet sen sijaan toimivat poikkeuksellisen nopeasti ja olimme laukkujen odottelun jälkeen jo noin tunnin päästä noutamassa vuokra-autoamme. Huhtikuisesta reissusta viisastuneena olimme tällä kertaa valinneet puolimatkanmajoituksen jo reilusti ennen puolta väliä eli noin 70 km:n päähän John F. Kennedyn lentokentältä. Ja eihän tuohon matkaan mennytkään kuin kolmisen tuntia. Että se niistä Helsingin ruuhkista, vaikka kuinka kehäteitä remontoidaan! 

Olimme tälläkin kertaa valinneet pysähdyspaikan ihan vaan kartan perusteella eli mikä kaupunki sattuisi sopimaan mukavasti matkareitillemme. Huhtikuussa yövyimme Eastonissa, jossa sijaitsee mm Crayola-museo (siis niitä väriliituja), ja tällä kertaa majapaikkamme oli viehättävä (joskin myös melkoisen vaatimaton) DeBaryn majatalo Summitissa. Summit oli erittäin positiivinen kokemus! Kaupunki oli todella siisti, hyvinhoidetun ja vauraan näköinen, jossa iltakävelyllämme näimme runsaasti viihtyisän näköisiä ravintoloita, pikkuputiikkeja ja näyttipä yhdessä galleriassa olevan meneillään naisten akvarellimaalauskurssi! Aamulla kuulimme hotellin omistajalta, että kaupunki on myös erittäin turvallinen, mitä kuvaa myös se, että kun saavuimme kahdeksan jälkeen illalla, oli vastaanotto jo kiinni, mutta pääsimme kuitenkin toisen vieraan antamalla ovikoodilla sisälle. Vastaanottopöydällä oli nimilista illan aikana odotettavista vieraista huonenumeroineen. Avain oli huoneessa päiväpeiton päällä ja mukana oli ohje, miten ja missä tarjoillaan aamupalaa. Niin ja jos majatalon piha on täynnä ja joutuu jättämään auton kadulle, oli ohjeissa mukana poliisin puhelinnumero, jonne voi ilmoittaa olevansa vieraana majatalossa. Silloin pysäköinti on tietysti ok. Voin lämpimästi suositella kaupunkia pysähdyspaikaksi ja mikseipä pidempäänkin oleskeluun. 

Seuraava päivä oli jännitystä täynnä, kun mietimme ovatko muistikuvamme uudesta kodistamme paikkansapitäviä. Vuokraisäntäpari odotti meitä jo kotimme edessä ja aloitimme saman tien parin tunnin kierroksen kiinteistössä. Vuokraemäntämme otti minut tiukkaan ohjaukseen ja isäntä teki saman miehelleni. Suunnilleen parin tunnin päästä sitten taas palasimme yhteen. Minä sain perusteellisen selostuksen siitä, miten kodinhoitohuoneen laitteet toimivat, missä on iso uunivuoka kalkkunaa varten ja mistä löytyy silityslauta ja imuri. Mieheni kierroksella oli käyty läpi talon teknistä puolta, lukitusta, viihde-elektroniikkaa ja ilmastoinnin säätöä. Vanhanaikaista ja sukupuolittunutta? Kyllä. Mutta silti isäntiemme perheessä vaikutti olevan yhtä joustavat työnjaot kuin meillä itsellämmekin. Erityisesti sukupuolten välinen palkkaero oli vuokraisäntämme mielestä täysin väärin ja käsittämätöntä. Hyvä Fred!!


Nyt siis olemme kolme päivää kolunneet nurkkia ja löytäneet vaikka mitä! Kellarissa ja komeroissa säilytettävien punottujen korien, silkkikukka-asetelmien ja lahjakassien määrä riittäisi loistavasti vaikka oman kaupan perustamiseen. 


Vaan muutama asia jaksaa hämmästyttää ja kummastuttaa joka kerran tässä maassa. Miten kukaan voi oikeasti nukkua niin, että yksi ohut lakana taitellaan järkyttävän tekokuituisen fleece-peiton päälle? (Myönnetään - kävimme jo lähi-Ikeassa 180 km päässä Baltimoressa hakemassa pussilakanat ja peitot). 

Toinen käsittämätön kummajainen on suihku, jossa ei ole käsisuihkua ja säädöt muutenkin vähän sinnepäin. Kun hampaiden pesun aikana laitan suihkuveden valumaan, saattaa vesi olla haaleaa siinä vaiheessa kun olen valmis suihkuun. 

Ruokakaupassa olemme kuluttaneet ikuisuuksia tutkimassa pakkauksia. Jotka Ovat Suuria. Kahden hengen taloudelle tuottaa haastetta löytää kahvimaito, jota käyttää vain yksi henkilö kerran päivässä. Juusto oli pakko ostaa valmiina viipaleina, koska palajuustot olivat niin valtavia. Niin ja eihän meillä siis ole juustohöylää...... Maustamatonta jugurttia onnistuttiin lopulta löytämään ja jopa sellaista, johon ei ole laitettu mukaan suklaahippuja. Mutta vihannes- ja hedelmävalikoimat ovat upeita, vaikkakin osin yllättävän kalliita. Luomutuotteita on jonkin verran mutta ne ovat älyttömän hintaisia ja mainoslehdessä esiteltiin erikseen antibioottivapaata lihaa! Mutta huomatkaapa minkälaisen voin löysin! Niin ja ostoksiinhan toki käytetään lehdestä leikattuja alennuskuponkeja.

Olemme toistaiseksi tavanneet vasta muutamia ihmisiä täällä ihan keskusteluasteella. Lähes säännöllisesti puhe jossain vaiheessa kääntyy presidentinvaaleihin. Ja lähes säännönmukaisesti tunnetaan suurta valitsemisen tuskaa asian tiimoilta. Perusrepublikaanin ei ole kovin helppo vaihtaa demokraattiin, mutta ei ole sen helpompaa tällä kertaa äänestää omaa ehdokastakaan. Vaalista voi aidosti tulla vaikea. Vaalien lisäksi televisiossa on luonnollisesti puhuttanut Orlandon järkyttävä verilöyly. Hra Trumpin mielestä tosin ongelma olisi ratkaistavissa sillä, että yökerhoihin voisi tuoda aseita. Silloin tuo iskun tekijä olisi saanut luodin omaan otsaansa alta aikayksikön ja problem solved. Näin siis mr Trump. 

Huomenna alkaa arki, kun mieheni opinnot alkavat ja minä jään kotiin. Emme vielä ole ostaneet autoa, joten toistaiseksi mennään vaan yhdellä vuokratulla ja lupasinkin pysytellä kotona huomisen. Olen kyllä jo pari kertaa uskaltautunut ajamaan, vaikka automaattiin totuttautuminen vienee vielä oman aikansa. Ja mitä ihmettä teen vasemmalla jalalla ajon aikana?

Olemme luvanneet järjestää illanvieton muutamille ihmisille tällä viikolla, joten siihen mennessä täytynee keksiä, miten keittiön laitteet toimivat. 

Lähtö häämöttää!

Tässä ollaan vihdoinkin! Vai vasta nyt? Reissua on suunniteltu enemmän ja vähemmän jo lähes vuoden ajan ja välillä koko ajatus on tuntunut ihan epätodelliselle. Vielä silloinkin, kun jäin töistäni vuorotteluvapaalle maaliskuun lopussa, oli lähtöpäivä jossain kaukana tulevaisuudessa - valoisassa kesässä. Nyt ollaan tilanteessa, jossa lasketaan jäljellä oleva aika enää yhden käden sormilla.

Mieheltäni tiedusteltiin runsas vuosi sitten kiinnostuksesta lähteä vuodeksi opiskelemaan USA:aan. Olemme jo tottuneet siihen, että asumme työasioiden vuoksi välillä pitkiäkin aikoja erossa, joten ihan itsestään selvää ei ollut, että lähtisin mukaan. Aloimme kuitenkin pohtia asiaa tarkemmin. Olisiko sittenkin mahdollista, että lähtisimme reissuun yhdessä? Lapset ovat jo täysi-ikäisiä ja lähinnä enää vierailevat meillä (vaikka kuopus vielä virallisesti meidän kanssa asuukin), joten lastenhoito ei olisi este. Juttelin asiasta työpaikallani ja kun sielläkin suhtauduttiin vuorotteluvapaaseen myötämielisesti, alkoi ratkaisu olla selvä: lähden mukaan. Onhan kyseessä kuitenkin melko ainutkertainen tilaisuus.

Pieni mutka matkaan tuli vuorotteluvapaalainsäädännön muuttumisesta, joka 'pakotti' minut aloittamaan vapaani jo maaliskuun lopussa eli runsas kaksi kuukautta ennen matkalle lähtöä. No, loppujen lopuksi sekin oli ihan hyvä ratkaisu. Olimme myyneet vanhan asuntomme loppuvuodesta ja uuteen pääsimme muuttamaan maaliskuun lopussa, joten näin vapaalla minulla oli hyvää aikaa pakata ja purkaa ja suunnitella sekä uutta että vanhaa asuntoa.

Huhtikuussa teimme valmistelumatkan tulevalle kotipaikkakunnallemme Carlisleen, ja koska en ollut enää töissä, olin vapaa lähtemään sinnekin. Viikon reissun aikana kiertelimme paikkakuntaa ja sen ympäristöä, tutustuimme mieheni tulevaan opinahjoon, onnistuimme avaamaan pankkitilin ja saimme runsaasti lisätietoa auton ja puhelimen hankintaan liittyen. Mutta ennen kaikkea saimme tehtyä vuokrasopimuksen uudesta kodistamme! Koska olemme USAssa vain vuoden, halusimme vuokrata kalustetun asunnon. Tämä edellytys supisti valikoimaa huomattavasti! Kiertelimme paikallisen kiinteistövälittäjän kanssa potentiaalisia kohteita yhden kokonaisen päivän ja lopulta löysimme sopivan! Ihastuttava omakotitalo rauhallisella alueella aivan 'Täydellisten naisten' tyyliin :) Voin jo nähdä itseni kahvittelemassa naapureiden kanssa vastapaistetut browniet lautasella. No, totuus voi hyvinkin olla aivan toinen! Mutta eikös vaan olekin ihastuttava talo?

Carlisle on pieni paikkakunta, mutta Yhdysvaltojen historian kannalta se sijaitsee hyvin mielenkiintoisella alueella. Lähellä on Gettysburg, jossa käytiin aikoinaan sisällissodan merkittävimpiä taisteluja, ja tämä näkyy vahvasti alueen turismitarjonnassa. Kävimme tutustumassa näihin historiallisiin paikkoihin ja kyllähän jenkit osaavat museonsa loistavasti rakentaa! Niin ja myös Amish-alue on ihan lähellä, joten luultavasti tulemme tutustumaan jonkin verran siihenkin elämäntapaan.

Vähän toisenlaiseen historiaan (ja nykyisyyteen) tutustuimme Hersheyn kaupungissa. Tyhmyyksissäni olin luullut, että suklaa on saanut nimensä kaupungilta, mutta sepäs onkin toisin päin! Herra Milton S. Hershey kehitteli suklaareseptiänsä vuosikausia ja päätyi lopulta tuohon kaikkien nykyisin tuntemaan makuun. Tämä herra tuntui muutenkin olevan aikaansa edellä ja oli yhteiskunnallisesti ilmeisesti jonkin verran valveutunut. Hän onkin ollut (ja on edelleen) tunnettu hyväntekeväisyydestään. Tietysti kävimme myös suklaamuseossa! Oli kovin herttaista ajella kaduilla, jotka olivat kuin Disney-elokuvasta, mutta ovat ihan oikeasti olemassa.

Lähtö alkaa siis olla jo ihan nurkan takana. Alkuviikosta huolintafirma haki meiltä muutamia muuttolaatikoita. Viimeiset pari viikkoa olemme eläneet 'listaelämää' eli kirjaamme ylös kaikki asiat, jotka vielä pitää tehdä ennen matkaa. Olemme lakkauttaneet lehtitilauksia, lopettaneet nettiliittymän ja tehneet muuttoilmoituksia sinne sun tänne. Yritämme tyhjentää jääkaappia parhaamme mukaan, koska kesän ajan kotonamme majailee väkeä vain tilapäisesti. Onneksi koti ei kuitenkaan jää ihan heitteille, vaan huoltojoukot on varmistettu! 

Tässä miellyttävässä jännityksessä on valitettavasti mukana vain yksi suuren suuri suru. Rakas koiramme, joka on kulkenut mukanamme jo lähes 15 vuotta, ei valitettavasti voi muuttaa mukanamme. Olemme yrittäneet päämme puhki miettiä erilaisia hoitojärjestelyjä, mutta realiteetit oli kohdattava. Pieni suloinen karvakasamme on ikänsä takia liian vanha aloittamaan elämää uudessa sijoituskodissa. Raskain sydämin olemme joutuneet tekemään vaikeista vaikeimman päätöksen ja Sissimme siirtyy nukkumaan rauhaisaa unta uneksien ikuisesta kesästä ja herkullisista makupaloista muutaman päivän päästä. 

 Viimeisten päivien ajan olen tavannut ystäviäni, työkavereitani, sukulaisia ja yrittänyt sopeutua ajatukseen, että täällä elämä jatkuu, länsimetro aloittaa (?) liikennöinnin, kotimainen jääkiekkokausi alkaa ja päättyy ja monen monituiset syys-, talvi- ja kevätmyrskyt myllertävät Helsinkiä ja Suomea ennenkuin taas palaamme näihin maisemiin. Vuosi on lyhyt aika, kun sitä katsoo taaksepäin. Mutta melkoisen pitkä, kun se on vasta edessä. Odotuksentäyteisin mielin vielä muutama päivä ja sitten matkamme on totisinta totta!