Kotona kolmatta päivää. Hirveän normaalia, mutta oudon epätodellista. Tuntuu kuin mennyttä vuotta ei olisikaan, mutta kuitenkin täällä olo tuntuu vieraalle. Ja hämmästyttävää on se, miten ihmisetkin ovat tavallaan paikkasidonnaisia. Kun vielä asuimme Carlislessa, olin päivittäin yhteydessä jollakin välineellä muihin siellä asuviin ja he muodostivat elämäni keskeiset kontaktit johtuen tietysti siitä, että jaoimme siellä yhteiset kokemukset. Nyt tuntuu sille, että he ovat enimmäkseen vain muisto, ja tuskin edes ihan todellisia ihmisiä. Heillä kun ei ole minkäänlaista yhtymäkohtaa tähän suomalaiseen elämääni. Toivottavasti kuitenkin onnistun tapaamaan edes joitakin heistä vielä tulevina vuosina! Vietimmehän kuitenkin siellä niin ikimuistoisia hetkiä.
Kotimatkamme ei ollut siitä sujuvimmasta päästä! Koska lentomme piti lähteä jo alkuiltapäivästä, olimme ottaneet majoituksen Los Angelesista lentokenttähotellista ja palauttaneet auton jo edellisenä iltana. No aamulla saimme tiedon, että lentomme on myöhässä ja lähteekin vasta illalla. Arvoimme sitten jonkin aikaa ehdimmekö käydä kaupungilla, vai menemmekö notkumaan kentälle. Kun Los Angelesin liikenne on mitä on, tulimme siihen tulokseen, että ei kannata istua bussissa yhteensä kolme tuntia viettääkseen kaksi kaupungilla ja mahdollisesti stressaten siitä ehditäänkö kentälle. Joten lähtöpäivänä ehdimme todellakin tutustua lentokenttään! Joka oli aika pieni. Kaupat oli pikaisesti käyty läpi, mutta hyödynsimme Norwegianilta saamamme voucherin ja söimme erinomaisen sushi/teryakilohi -lounaan.
Itse lento sujui tosi hyvin, ei pahempia ravisteluja ja penkkikaverikin oli oikein siististi. Hän oli sandiegolainen rouva, joka asuu ruotsalaisen miehensä kanssa Norrköpingissa nyt toista vuotta ja kävimme hänen kanssaan oikein mukavia keskusteluja. Lennon myöhästymisen huono puoli oli se, että päivälento muuttui yölennoksi, mikä tarkoittaa tyyyyylsäääää lentoa, kun en osaa ollenkaan nukkua koneessa. Leffoja meni kolme kirjan lukemisen lisäksi ja silti aika tuli pitkäksi. Norwegian yllätti kuitenkin iloisesti ihan kohtuullisen hyvällä ruokatarjoilulla!
Lopulta saavuimme kotiin ja olemme nyt siis nukkuneet täällä jo kolme yötä. Lapset olivat siivonneet kodin ja varanneet jopa ruokaa jääkaappiin, joten siltä osin kaikki oli oikein mainiosti.
Koti tuntui samalta, mutta kuitenkin vähän uudelta. Mehän olimme ehtineet asua täällä vain kolme kuukautta ennen lähtöämme, joten pieni keskeneräisyyden vaikutelma täällä edelleen on. Esimerkiksi tauluja tai muita tavaroita emme juurikaan olleet seinille laittaneet. Poikamme on asunut kodissamme viimeiset puoli vuotta ja olemme joutuneet kysymään häneltä monia käytännön asioita tiskikoneen toimimisesta siihen, missä mitäkin tavaroita säilytetään. Pikku hiljaa pitää myös alkaa suunnitella maalaamista ja muutamien kalusteiden hankintaa, joita olimme tarkoituksella jättäneet tähän paluuseen. Koti tuntuu myös jotenkin pieneltä ison omakotitalon jälkeen! Myös kodinkoneet ovat kovin pieniä ja vessapaperikin on erilaista. Ihana on kuitenkin katsoa aamupalalta kadun vilinää ikkunan ulkopuolella ja kuunnella raitiovaunun kolinaa.
Arki ei ole tietenkään vielä ehtinyt alkaa. Ruokakaupassa olemme jo lyhyesti käyneet, mutta jossain vaiheessa yritän käydä vähän rauhallisemmin ja ajan kanssa, jotta pääsen tekemään hinta- ja tuotevertailua. Eilen ostin jo rahkaa 😊 Olimme ottaneet mukaamme USAan vain osan vaatteistamme ja jätimme joitakin vielä tänne. Näistä jäljellejääneistäkin teimme nyt palattuamme karsintaa, vaikka olimme luopuneet valtavasta määrästä vanhoja vaatteita jo tähän asuntoon muuttaessamme viime keväänä. Nyt kuitenkin kylmästi pistin keräykseen varmasti 70 % tänne jääneistä vaatteista. Hirvittää jo etukäteen, kun 18 muuttolaatikkoamme lopulta saapuvat ja joudun käymään läpi, mitä kaikkea on vuoden aikana tullut hankittua. Ja nekin periaatteessa kävimme läpi jo kesäkuussa, kun pakkasimme eli aika sujuvasti laitoimme keräykseen sellaisia vaatteita tai tavaroita, joita emme olleet vuoden aikana juurikaan käyttäneet. Entistä enemmän vahvistuu ajatus siitä, että vähemmän en enemmän ja mitä vähemmän kaikenlaista materiaa kerää ympärilleen, sitä helpompaa on elämä henkisesti. Kuka tarvitsee oikeasti 20 erilaista t-paitaa? Paljon helpompi on, jos niitä on kaapissa viisi ja niitä kaikkia tulee oikeasti käytettyä.
Pieni takaisku vaatteiden kanssa tosin kävi Suomen säästä johtuen. Olimme pakanneet valtaosan tavaroistamme muuttolaatikoihin, jotka saapuvat siis luultavasti joskus heinäkuun puolivälissä. Matkalaukuissa toimme vain kesävaatteita, joita tarvitsimme tuolla Texas- ym matkallammme ja lisäksi jokusen pitkähihaisen tai -lahkeisen vaatteen varmuuden vuoksi Suomea varten. No eipä täällä ole juuri näiden kolmen päivän aikana kesävaatteita tarvinnut eli olemme olleet hieman alipukeutuneita säähän nähden.
Töiden alkamiseen on aikaa kaksi viikkoa. Heinäkuun lopussa muuttaa poikamme muualle opiskelemaan ja jäämme jälleen joksikin aikaa kahden. Nyt tuntuu, että käynnissä on jonkinlainen välivaihe, totutteleminen tähän uuteen vanhaan elämään. Olen jo nyt huomannut selvän eron ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. USAssa ei kauppakäynnistä selvinnyt jutustelematta ainakin jonkin aikaa joko kassan, kassin pakkaajan tai toisen asiakkaan kanssa. Täällä kaupassa irtosi kassalta nihkeästi 'hei'. Sunnuntaina aamulenkillä yritin tervehtiä tai edes hymyillä vastaantuleville lenkkeilijöille ja sain vastaukseksi hyvin epäluuloisia katseita, mutta en ensimmäistäkään tervehdystä. Saas nähdä, miten tänään käy ravintolassa. Hylätäänkö meidät pöytään vai ollaanko meistä kiinnostuneita vielä sisääntulon jälkeenkin. Taitaa olla liikaa toivottu, että joku tulisi välillä kysymään onko kaikki hyvin....
Itsestäni tuntuu, etten ole yhtään muuttunut vuoden aikana, mutta ystävät varmasti antavat oman arvionsa. Aika näyttää, mikä vaikutus kuluneella vuodella minuun on. Joka tapauksessa olen iloinen siitä, että minulla oli mahdollisuus viettää vuosi uusissa ympyröissä ja että vielä käytin sen mahdollisuuden!
Blogini oli tarkoitus kattaa tunnelmiani vuoden varrelta niin mahdollisia lukijoita kuin myös itseäni varten. Tämä toimii itselleni tavallaan nykyaikaisena päiväkirjana. Kirjoittaminen on auttanut jäsentämään asioita, miettimään erilaisuuksia ja yhtäläisyyksiä sekä ylipäätään toiminut purkautumiskanavana erilaisille mieltä vaivaaville asioille. Kotiinpaluu on kuitenkin nyt koittanut ja niin myös blogini on aika painua historiaan. Kiitos lukijoilleni ja toivottavasti onnistuin jakamaan edes jollakin lailla niitä tuntemuksia, kokemuksia, retkiä ja seikkailuja, joita vuoden aikana koin. Matka oli avartava ja upea, mutta nyt on aika palata arkeen. 