Vähiin käy aika.....

Kaksi kuukautta! Kaksi kuukautta siihen, kun laukut pitää olla jälleen pakattuna ja edessä on matka kohti seuraavaa elämänvaihetta. Uskomatonta, miten nopeasti aika on kulunut! Tuntuu, että vasta hetki sitten mietimme, mitä pakkaamme mukaan, minkälainen uusi kotimme on ja ennen kaikkea, keiden kanssa tulemme elämämme täällä jakamaan. 

Ihmisen mieli toimii jotenkin alitujuisesti. Ennen joulua en ajatellut kotiinpaluuta varmaan kertaakaan. Alkuvuodesta huomasin, että aina välillä takaraivoon hiipi 'sitten, kun...'. Mutta nyt, jos ei ihan päivittäin, niin useamman kerran viikossa johonkin asiaan liittyen tulee mieleen koti. Siis se oikea. Esimerkiksi kun ostettiin vessapaperia. Nyt on jo mietittävä ostetaanko enää jättisäästöpakkausta, vai hankitaanko useammin pienempiä. Tai kun ostin shampoon, jota olen myös ostanut ns suurtalouskoossa (onhan meitä kuitenkin kaksi 😀), niin onkohan nyt jo aika siirtyä niihin tavallisen kokoisiin? Ihan pienistä asioista tulee se kotiinpaluun ajatus mieleen. 

Toki ihan konkreettisesti asiaa on pitänyt miettiä, kun olemme tilanneet paluulennot Suomeen. Tai kun käymme kalenteria läpi ja mietimme, missä vielä ehdimme matkustella ja mitä paikkoja saamme listaltamme ruksattua. Olen myös joutunut hyväksymään sen tosiasian, että jos aion hankkia täältä vaatteita tai muuta Suomeen otettavaa, on minun mitä ilmeisimmin ruvettava käymään kaupoissa vähän ahkerammin. Toki joitakin käyttövaatteita on tullut ostettua, sehän on selvä. Mutta kun syksyllä vielä ajattelin, että vien mennessäni kotiin kasakaupalla kenkiä, laukkuja tai kivoja takkeja, niin kai sen asian eteen olisi kohta jotain tehtävä (Pia Z, aion tosissani vielä yrittää!!!).

Ehkä olen ajatellut tavallista enemmän Suomea myös sen vuoksi, että ensi viikolla pidän ns maaesittelyn vajaalle sadalle (enimmäkseen) puolisolle, eli heille, joiden toinen puolisko on jollain tavalla tämän War Collegen kanssa tekemisissä. Valtaosan mies opiskelee tämän vuoden täällä kuten miehenikin, osan mies on opettajana ja jotkut taas ovat eläköityneet alueelle, mutta haluavat edelleen jatkaa tässä Spouses Clubissa jossain roolissa. Vaikka tilaisuuksiin osallistujat ovat kaikki naisia, se ei tarkoita sitä, että opiskelijoina tai opettajina ei olisi naisia. Mutta jostain syystä miespuolisot eivät näihin tilaisuuksiin osallistu. Osa saattaa olla töissä, usein puoliso (se mies) on itsekin asevoimissa jossain roolissa ja ehkä muualle sijoitettuna, mutta oikeastaan en kyllä tiedä, missä näiden naisten puolisot ovat. Joka tapauksessa tästä Spouses Clubista on käytännössä tullut rouvien klubi. Meistä kukin pitää vuorollaan noin 20 min kestävän esittelyn maastaan ja tulevana tiistaina on minun vuoroni. Tarkoituksena on antaa jokaiselle mahdollisuus esitellä omaa maataan muille, meitähän on kuitenkin täällä yli 70 eri kansallisuutta! Esitykset ovat olleet tähän mennessä aivan mahtavia! Ensinnäkin ne ovat mitä parhainta matkailumainontaa maalle, kun jokainen esittelee kaikki kauneimmat maisemat ja upeimmat kulttuurikohteet. Toisaalta on välillä hämmentävää kuulla vaikkapa, miten saudiarabialainen kokee olevansa täysin tasa-arvoisessa roolissa yhteiskunnassa (tuona päivänä ovessa oli kyltti 'vain naisille') tai kun tunisalainen ilmaisee olevansa muslimi ja vapaa tekemään mitä haluaa ja kuitenkin hänen puolestaan kysymyksiin vastaamassa on hänen puolisonsa. 

Itse ajattelin esitellä luonnon ja Lapin lisäksi suomalaista yhteiskuntaa, tasa-arvoa, sosiaaliturvaa ja erityisesti äitiyslomia, koulutusta ja terveydenhoitoa. Tiesittekö, että valtion palveluksessa olevilla naisilla on USAssa oikeus olla kotona 12 vkoa lapsen syntymän jälkeen ja sen jälkeen voi vielä palata takaisin omaan työhönsä? Pidempi vapaa ja työpaikka on todennäköisesti mennyttä. Yksityisellä sektorilla ei ole pakko antaa ollenkaan vapaata. Eli vaikka Suomessa nyt on leikattu ja ollaan leikkaamassa, on meillä asiat vielä aika hyvin! Enkä todellakaan aio mustamaalata Suomea puhumalla koulutusleikkauksista tai sote-uudistuksesta. Haluan esitellä sen Suomen, josta olen ylpeä! Todennäköisesti tulen myös järkyttämään useita katolisia kertomalla, että meillä ensimmäisen lapsen saamisikä on alempi kuin avioitumisikä. Melkoinen vaikeus on kyllä löytää asiat ja kuvat, joita ehtii 20 minuutissa esitellä. Varsinkin, kun minulla on taipumus olla kohtalaisen puhelias......

Viimeisin viikko on ollut melko vilkas! Kävimme viikonloppuna Washingtonissa suurlähetystössä äänestämässä. Paikalla ei voinut sanoa olevan ruuhkaa, mutta kyllä siellä sekä tullessamme että lähtiessämme oli muitakin ihmisiä. Ajelimme vielä hetken kaupungilla, katsastimme kukkivat kirsikkapuut ja suuntasimme (yhden ostoskeskuksen kautta) kotiin. Tänään sunnuntaina sitten jännitimme tuloksia! Siis vaalien, ei ostosten. Viikon päästä menemme Washingtoniin uudestaan, kun siskoni miehensä kanssa tulee vieraaksemme. 

Loppuviikon vietimme New Yorkissa. Mieheni koulu teki sinne opintomatkan ja meillä puolisoilla oli mahdollisuus mennä mukaan. Opiskelijoille oli järjestetty erilaisia opintokäyntejä, joihin myös vaimot saivat halutessaan osallistua. Mieheni oli valinnut (ja saanut!) kohteikseen New York Timesin ja Carnegie Corporationin yksikön joka tutkii kansainvälisiä asioita ja etiikkaa. Täytyy sanoa, että molemmat käynnit olivat aivan loistavia! Saimme osallistua New York Timesin toimituksen aamupalaveriin, jossa he kävivät läpi päivän uutisaiheita ja mitä niistä ja miten tultaisiin ottamaan esille. Kuulimme keskustelun, jossa he pohtivat Washingtonin toimittajansa kanssa siitä, miten korkeimman oikeuden uuden jäsenen valinta uutisoitaisiin ja miten he pohtivat Kiinan presidentin kanssa järjestettävän tiedotustilaisuuden sisältöjä. Aivan älyttömän mielenkiintoinen käynti! 

Carnegiella meille puhui tutkija, joka on tutkinut etiikkaa ja moraalia ja erityisesti vallan ja korruption suhdetta. Masentavaa oli kuulla, että hänen havaintojensa mukaan valta väistämättä korruptoi jollain tavalla kaikkia. Ennemmin tai myöhemmin. Ja kun ns. tavallinen kansa kyllästyy vallitsevaan (korruptoituneeseen) tilanteeseen, valitaan uusi valta, joka taas jossain vaiheessa korruptoituu. Hän otti esille mm USA:n, jossa yksi Clintonin vaalitappion syy oli se, että hän kuului sisäänpäin lämpiävään Washingtonin eliittiin. No, tämä uusi valittu presidentti ei välttämättä ole sen puhtoisempi, mutta hänen kytköksensä eivät ole vielä ehtineet vaikuttaa ihmisten näkemyksiin. 

Seuraavana päivänä eli perjantaina kävimme sekä Burkina Fason että Suomen YK:n edustustossa ja kuulimme mm rauhanturvatyöstä sekä maista yleisemmällä tasolla. Burkina Fasossa äärimmäisessä köyhyydessä elää 40 % väestöstä!! Ja toisaalta oli upea käydä Suomen edustustossa, jossa enemmistö meille puhuneista asiantuntijoista oli naisia! Lisäksi toimisto oli tyylikäs Aallon kalusteineen ja Arabian astioineen. Sen jälkeen pääsimme vielä YK:n päämaajaan, jossa käyntimme aikana käytiin tulista keskustelua Syyrian tilanteesta. Emme kyllä valitettavasti päässeet kertomaan omaa näkemystämme. 😁

Osa puolisoista oli päättänyt jättää nämä vierailut väliin ja he viettivät aikansa tutustumalla nähtävyyksiin ja käymällä ostoksilla. Koska itselleni oli aiemmilta käynneiltä nämä keskeisimmät kohteet jo kutakuinkin tuttuja, oli minulle itsestään selvää osallistua näille vierailuille. Olihan se ainutkertainen tilaisuus!! 

Kun kerran Isossa Omenassa oltiin, piti toki myös rentoutua tehokkaasti! Ensimmäisenä iltana menimme oopperaan. Siihen ilmeisen kuuluisaan METtiin. Ohjelmistossa oli itselleni tuntematon Fidelio, Beethovenin ainoa ooppera. Illan aikana ymmärsin hyvin miksi se oli jäänyt ainoaksi.... Musiikki oli perinteistä Beethovenia, melko kevyttä, mutta nyt sanoisin että jopa paikoitellen tasapaksua.... Oopperajuonet ovat keskimäärin aika heppoisia, mutta Fideliossa oltiin kyllä poikkeuksellisen tyhjän äärellä. Taiteellisesti ei siis mikään elämän tähtihetki, mutta kokemuksena erittäin viihdyttävä! 

Seuraavana iltana pelattiin sitten varman päälle. Hotellihuoneen noin 14 neliömetrissä ei viitsitty viettää yhtään ylimääräistä aikaa, pubit ei ole meidän juttu, joten käytiin Times Squaren myyntikojulla katsomassa mitä Broadway-esityksiä olisi tarjolla samalle illalle edullisesti (tai siis puoleen hintaan, kohtalaisen tyyristä se silti oli...) Arvottiin hetken aikaa muutaman vaihtoehdon välillä ja teeskenneltiin kumpikin, että oikeasti muka valinta olisi vaikea. Ja niin sitten päädyttiin lopulta taattuun Oopperan kummitukseen. Se musiikki nyt vaan on niin mahtava! Olen nähnyt kummituksen Helsingissä, Washingtonissa ja Broadwaylla. Paremmuudesta on vaikea sanoa mitään. Helsinki oli loistava! Broadwaylla pidin erityisesti itse Kummituksen äänestä, mutta myös nuori tyttö - Christine - oli hyvä. Lavastuksesta ja puvustuksesta näki, että rahoja ei ole säästelty! Aivan käsittämätön värien ja tekstuurien sekamelska, mutta upea sellainen! Loistava kokemus jälleen kerran. 

Viimeiselle päivälle kiirehdimme vielä iltapäiväksi siihen kuuluisaan 'Night at the Museum' Luonnontieteelliseen museoon. Olimme jo melkoisen väsyneitä ja yksityiskohtaiset näyttelyt polysenialaisesta korinpunonnasta eivät enää innostaneet, mutta ollaan nyt käyty sielläkin. Ja jälleen kerran oli hyötyä olla military: mieheni sotilaskortilla pääsimme molemmat ilmaiseksi sisään ja säästimme näin 44 dollaria. Oikein hyvä! 

Olemme nyt käyneet täällä ollessamme eri kaupungeissa teatterissa, oopperassa ja konsertissa ja yksi asia on ihmetyttänyt joka kerta. No ehkä sen ei pitäisi enää ihmetyttää, mutta selvästikään emme ole vielä tottuneet asiaan. Siis väliaika (tai etukäteis-) tarjoilu. Suomessahan teatterissa on ihana ottaa lasi skumppaa ennen esitystä ja vielä hyvä (mutta sairaan kallis!) voileipä tai kakkupala väliajalla. Juu ei täällä. Tarjolla on toki viiniä tai muuta pientä alkoholipitoista, mutta muuten lähinnä pähkinöitä, muoviin pakattuja suklaakeksejä tai myös muovissa olevia kolmioleipiä. Niitä samoja, joita saa bensikseltä. Ja viini ja myös shampanja (!) tarjotaan muovimukista. Siis yök! Hintana kuitenkin esim. minun oopperaviinilläni oli 15 dollaria ja annoskoko suunnilleen 10 cm. On siinä litkulla hintaa. Niin ja myös päällysvaatteet otetaan usein saliin mukaan omalle penkille. Kannatan enemmän meidän linjaamme eli kun mennään ulos ns. hienosti, niin panostetaan tarjoiluun ja muutenkin vähän fiinimpään olemiseen. Tulee jotenkin enemmän juhlan tuntua arjen keskelle. 

Vielä sananen kotiinpaluusta. Suhtaudun asiaan jotenkin kaksijakoisesti siis jo ihan konkreettisesti sen suhteen, että mikä on koti. Mehän vaihdoimme asuntoa (kotia) vain kolme kuukautta ennen tänne muuttoamme. Nyt kun ajattelen kotia, ajattelen vielä meidän entistä asuntoamme, sitä, jossa asuimme melko tarkkaan kymmenen vuotta. Teimme sinne ison remontin, useammankin, lapset kasvoivat siellä lapsista aikuisiksi ja siihen liittyy myös ne ns. elämämme ruuhkavuodet. Viihdyin siellä todella hyvin ja koin sen omaksi heti alusta alkaen. 

Tämä uudempi, nykyinen kotihan tuli ostettua aika pikaisella päätöksellä johtuen juuri näistä aikataulusyistä eli lähtö tänne rapakon tälle puolelle oli edessä nopeasti. Valinnanvara oli siksi jonkin verran rajoitettu. Ihastuin kyllä asuntoomme heti ensi näytöllä. Ja tunne vahvistui seuraavalla kerralla, jolloin teimmekin ostopäätöksen. Lyhyen asumishistorian aikana viihdyin siinä erinomaisesti ja erityisesti asunnon sijainti on aivan kymppi! Mutta. Kun nyt mietin vaikkapa jonkin sisustustavaran sijoittamista Suomen kotiimme, en ihan tarkkaan edes muista huoneiden mittasuhteita. Tai miten valo siellä kulkee. Lisäksi lähinnä vain muutimme tavaramme sisään ja päätimme jättää mahdollisen remontin tähän paluumme jälkeiseen aikaan, joten tavallaan emme vielä tehneet kodista täysin 'omaamme'. Eli nyt, kun palaamme Suomeen, palaamme tavallaan vieraaseen kotiin, asuntoon jossa olemme asuneet neljäsosan siitä ajasta, jonka nyt olemme olleet täällä. Ja siksi siis mielessäni koti on edelleen se vanha, johon ei kuitenkaan enää ole paluuta. Kuten sanoin, ristiriitaiset tunteet. 

Huhtikuu on jo pitkällä ja ennen kuin huomaankaan on jo toukokuu. Tästä hetkestä Vappuun saan ilon majoittaa vieraanani ensin siskoni miehensä kanssa ja sen jälkeen isäni, joten huhtikuu tulee menemään ilman sen kummempia filosofisia pohdiskeluja enemmän turisteilun merkeissä.Toukokuussa eletään lopun aikoja, pakkaamisen ja huolintaliikkeen järjestelyjen kanssa ja sitten se olikin tässä. Se vuosi. 

Ai niin ja 'meillä' on taas koiranpentuja 💛 

Mutta palataan vielä näihin mietteisiin tulevissa blogeissani, joita yritän vielä kiireen keskellä kirjoitella. Ja tilastojen mukaan joku niitä silloin tällöin lukeekin 😊