Joulusta mutta enimmäkseen kaikesta muusta

Kuukausi on suunnilleen taas vierähtänyt ja Kiitospäivästä ollaan päästy jouluun. 

Kiitospäivän viikonloppu oli meillä molemmilla vapaata opiskeluista ja koska vapaata oli kaiken kaikkiaan suunnilleen viikko, oli hyvää aikaa pieneen irtiottoon ja lomareissuun. Ja minnekäs suomalainen marras-joulukuun vaihteessa lomalle suuntaisi muualle kuin etelään. 

Niinpä mekin hyppäsimme Washingtonissa koneeseen ja lensimme Floridaan. Tällä kertaa Floridan retkemme sijoittui lähinnä Tampan ympäristöön, jossa emme olleet ennen käyneetkään. Ja koska lentomme oli Orlandoon, niin käynti Universal-studioilla oli tietysti lähes välttämättömyys! Hetken aikaa pohdimme sivistämmekö itseämme Kennedyn avaruuskeskuksessa vai teemmekö mitä oikeasti haluamme. Ja niinpä käänsimme vuokra-auton nokan kohti Universalia. Olemme olleet siellä lastemme kanssa lähes kymmenen vuotta sitten, mutta ihan hyvin siellä sai taas päivän kulumaan. Ja rahat. 

Ison osan ajasta kuljeskelimme Harry Potter -maassa, joka oli toteutettu aivan mahtavan hyvin! Miinuspuolena vain se, että Potter-teema on jaettu kahden eri 'maailman' välille, joihin molempiin tarvitaan oma lippu. Me valitsimme kitsaina ihmisiä vain toisen maailman, jossa sijaitsi Diagon Alley kaikkine ihanine kauppoineen! Ja tietysti joimme myös mukillisen kermakaljaa (jota ei toista mukillista sitten tarvinnutkaan). Aivan loistavasti tehty paikka, jossa näin aikuisellekin riitti katsottavaa ja ihmeteltävää! Varsinaiset vuoristoradat jätimme väliin, koska korkeanpaikan kammoni ei oikein tykkää niistä huimimmista (tai vähemmän huimistakaan....) laitteista. 

Mutta kivaa oli! Tekemistähän olisi ollut vaikka kuinka moneksi päiväksi. Liput tosin ovat hävyttömän kalliita, toista sataa henkilöltä per yksi päivä yhdessä puistossa. Jos olisi ottanut pari puistoa, olisi saanut pienen alennuksen, mutta kun kuitenkin aika oli tällä kertaa rajattu vain yhteen päivään, niin eipä siinä olisi yhtä puistoa enempää ehtinyt käydäkään. 

Disney Worldin jätimme siis myös väliin, mutta kun muutaman päivän kuluttua palasimme takaisin Orlandoon kotimatkaamme varten, pistäydyimme vielä Disney Springs -alueella, joka on huvipuiston kylkeen rakennettu jättimäinen Disney-teemainen ostosalue. Olen käynyt elämässäni aika monessa Disney-kaupassa ja muutamassa Disney Worldissakin, mutta tuo alue oli kyllä aikamoinen Disney-shoppailijan unelma! Jotain pientä sieltä saattoi tarttua mukaan...... 

Reissulla ihan parasta oli aurinko ja lämpö ihan niinkuin aina etelän lomalla. Ja vaikka syksy onkin täällä Pennsylvaniassa ollut Suomeen verrattuna lämmin ja aurinkoinen, niin kyllä vaan tuntui ihanalle liikkua muutama päivä taas shortseissa ja sandaaleissa. Aah lämpö ja kesä! 

Tampassa tapasimme mieheni vanhan opiskelukaverin ja hänen vaimonsa ja nautimme heidän vieraanvaraisuudestaan. Ihana oli majoittua kotiin, jossa oli suomalaisia tavaroita, skandinaavinen sisustus ja Arabian ja Iittalan astiat! Illan ohjelmana oli lätkämatsi Tampa Bay Lightningsin kotihallissa. Oikein mukava ilta. Tampa Bayn ranta-alue ravintoloineen näytti myös tosi hienolle. Harmi, että visiitti jäi tällä kertaa vain noin vuorokauden mittaiseksi. 

Muutaman päivän kiertelimme erilaisissa luontokohteissa, kävimme mm Crystal River ja Homosassa luonnonpuistoissa, joissa kävelimme ja teimme jokisuistoristeilyn. Aivan ihanaa oli nähdä meri pitkästä aikaa! Helsinkiläisenä olen tottunut siihen, että meri on aina ihan lähellä. Täällä Pennsylvaniassa ei kunnollista luonnonvettä ole ihan lähettyvillä. Muutamia jokia toki, mutta mikään ei voita sitä maisemaa, kun katsoo merelle ja horisontissa ei näy mitään! Jokisuistoalue oli muutenkin mielenkiintoinen. Aina ei oikein tiennyt, missä vesi loppuu ja maa alkaa. Veneessä mukana ollut eräoppaammekin sanoi, että paikalliset asukkaat, ja aiemmin intiaanit, ovat oppineet liikkumaan mättäältä mättäälle maastossa, johon muut ihmiset uppoaisivat välittömästi. Oman haasteensa suistossa loikkimiseen tuovat tietysti runsaslukuisesti esiintyvät alligaattorit. (vai krokotiilit? En kuollaksenikaan muista kumpia ne siellä ovat....)  Luontopolulla näimme tuoreita villisian jälkiä ja jonkin aikaa kuljettuamme kuulimmekin villisikojen kiljumista ja näimme kahden ison villisian juoksevan muutaman metrin päässä. Myös alligaattori oli oikein avuliaasti sijoittunut aivan alligaattoreista varoittavan kyltin viereen. Hän ei tainnut huomata meitä, vaan vaikutti olevan vielä aamu-unilla siinä vaiheessa.

Tampan eteläpuolella, St. Petersburgin alueella vierailimme Egmont Key -nimisellä saarella (kiitos Merja vinkistä!), jossa on ollut varuskunta Espanjan sodan aikana 1800-luvun lopussa ja jo sisällissodan aikana se on ollut sotilaskäytössä. Saari oli aivan hämmästyttävä paikka! 

Saarelle ei mene tietä. Sesonkiaikana sinne pääsee useita kertoja päivässä reittiveneellä, mutta nyt talvella sinne menee vain yksi vuoro päivässä. Aivan sattumalta osuimme paikalle vain varttia ennen veneen lähtöä ja pääsimme matkaan. Paluu oli neljän tunnin päästä, joten meillä oli hyvää aika tutustua saareen. Amerikkalaisittain oli hyvin poikkeuksellista, että saarella ei ollut minkäänlaisia myyntipisteitä. Ei siis mitään. Ei ruokaa eikä matkamuistoja. Niinpä lähtösataman voileivät ja vesipullot olivatkin melko hyvän hintaisia.... 

Varuskunnasta - tai muustakaan asutuksesta - ei ollut enää muuta jälkeä kuin tiilipohjaisia teitä. Tuntui kuin olisi kävellyt aavekaupungissa, joka on tuhoutunut ydinsodan jälkeen. Aivan kuin olisi ollut keskellä tieteiselokuvaa. Lisäksi nyt, kun vierailimme sesongin ulkopuolella, saimme käytännössä kävellä lähes yksinämme aavemaisia katuja pitkin. Vaikutelma korostui vielä, kun paikoitellen katuja reunusti ainoastaan mustuneet palmujen rungot muistona tulipaloista, joita saarella on ollut useita. Upea paikka! St. Petersburgissa harrastimme myös sielun sivistystä ja kävimme Dali-museossa. On se mies melkoinen nero! Jos matkani vielä joskus suuntautuu Floridaan päin, valitsen kyllä ehdottomasti länsirannikon Miamin sijaan. 

Otetaanpa tähän väliin pieni katsaus hotelleihin. Olen majoittunut luonnollisesti useissa hotelleissa elämäni varrella. Niin työ- kuin loma-asioissa. Hotellien joukossa on ollut yllättäviä helmiä, mutta myös niitä toisen ääripään 'löytöjä'. Yksi kamalimmista sattui Floridan reissullamme. Koska yleensä saavumme hotelliin myöhään ja lähdemme taas heti aamulla matkaan, emme tarvitse hotellia, jossa on yökerho, kuntosali tai viiden tähden ravintola. Noin pääsääntöisesti riittää, että on sänky, suihku ja vessa. Aamupala on aina plussaa, vaikka suomalaisesta hotelliaamupalasta on yleensä aika turha muualla haaveillakaan. Amerikan aamupalat on kyllä aivan omaa luokkaansa! (nyt puhutaan siis 3-4 tähden perushotelleista, ns Cumulus-tasosta). Parhaimmillaan aamupalalla saattaa olla omenoita ja muroja. Aika usein löytyy vohvelirauta, jossa voi itse paistaa vohveleita, mutta yleisin variaatio on muutama valkoinen paahtoleipä, muffinseja, ja jokunen kuivunut bageli. Näiden kanssa tarjolla on tuorejuustoa ja marmeladia. Ja kaikki tämä herkku syödään muoviastioista. 

Aamupalan suhteen positiivinen poikkeus oli pieni yksityinen perhehotelli St. Petersburgissa. Erityisesti ilahduimme aamulla, kun saimme eteemme ihan oikeat astiat! Selitys tälle löytyi nopeasti. Kun kehuin omistajalle vastaanotossa aamupalan astioita, hän tunnusti, että hänen vaimonsa on eurooppalainen ja tämä kieltäytyi tarjoamasta mitään muovista. Ja hotelli onkin kuulema saanut paljon positiivista palautetta (eurooppalaisilta) tästä. Jostain syystä amerikkalaisia ei tunnu loputon muovin käyttö haittaavan... 

Tämän matkamme - ja taitaa olla kaikkien matkojemme! - ehdoton pohjanoteeraus hotellien suhteen koettiin Tampan pohjoispuolella. Huone oli kooltaan ihan ok. Kylppärikin löytyi. Päivän reissusta rähjääntyneenä menin suoraan suihkuun, jossa totuus alkoi paljastua. Suihkuverhossa oli kasa mustia hiuksia. Ammeen pohjalla samoin. Kokolattiamatto ei ollut nähnyt imuria aikoihin, pesusta puhumattakaan. Ja kun lopulta uskaltauduin sängylle, ja otin kaukosäätimen käteeni, oli se aivan tahmean pölyn peitossa. Samoin puhelin. Ja lähes kaikki muutkin pinnat. Siinä vaiheessa en enää jaksanut pukea päälleni ja lähteä vaatimaan uutta huonetta, mutta aamulla olin oikein onnellinen, kun jätimme paikan taaksemme! 

Lomailun jälkeen otimme mieheni kanssa kumpikin loppukirin opinnoissamme. Minulla oli filosofian lopputentti 17.12 (aivan! lauantaina!!) ja mieheni puolestaan alkoi tehokkaasti kirjoittaa lopputyötään. Siinä sivussa järjestimme kotonamme itsenäisyyspäivän juhlan noin 50 ystävällemme ja kävimme myös Washingtonissa Suomen suurlähetystössä suurlähettilään itsenäisyysvastaanotolla. Siellä tapasimme myös muutamia muita suomalaisia, jotka ovat suunnilleen yhtä tuoreita täällä kuin mekin. Ihana oli kuulla, että me kaikki tuskailemme samojen asioiden kanssa! Ja kaikki olimme myös leiponeet elämämme ensimmäiset karjalanpiirakat vasta Suomesta poistuttuamme. 

Viimeisen runsaan viikon aikana olemme osallistuneet muutamaan jouluvastaanottoon, vihkivalojen uusimisjuhlaan hopeahääpäivän kunniaksi, varuskunnan kakkospuolison järjestämälle rouvien joululounaalle, War Collegen opiskelijoiden puolivuotisjuhlaan ym ym.   

Nyt pääsemme vihdoin nauttimaan runsaan kahden viikon lomasta ja saamme myös lapsemme jouluvieraiksi tänne! Jouluun vahvasti hurahtaneena olen lukuisista ennakkolupauksistani huolimatta hankkinut kunnioitettavan määrän joulurekvisiittaa. Kellarista kaivoimme esiin tekokuusen, jossa on tietysti valot jo valmiina sekä ripustimme pihallemme kaikki (väri)valosarjat, joita kellarista löysimme. Ehkä en ihan samanlaista asetelmaa olisi Suomessa pihallemme laittanut, mutta täällä selvästi turtuu tähän blingblingiin ja erilaiset vilkkuvat ja musisoivat porot ja pukit näyttävät jo oikein hyville! Nämä kuvan pingviinit ovat sentään Floridasta, ei meidän pihalta. 

Jouluateria on suunniteltu ja osin tehty. Elämäni ensimmäinen perunalaatikko on imeltymässä uunissa. Kinkun sijaan syödään paistia ja kalkkunaa ja lisukkeina on mm bataattia. Jälkiruoaksi valmistuu karpalopiirakka ja tietysti se perinteinen Sacher-kakku, johon sain jo syyskuussa tuliaisiksi Fazerin vihreitä kuulia. 

Kyllä tästä joulu tulee, vaikkakaan ei välttämättä ihan perinteinen. Tulevalla viikolla on tiedossa kaksi kyläilyä ja kahdet uudenvuoden juhlat. Ja heti vuoden vaihteen jälkeen alkaa täälläkin se perinteinen uusi elämä terveellisellä ruokavaliolla ja runsaalla liikunnalla höystettynä. 

Ihanaa joulua kaikille!!!

Välitilinpäätös

SE ON KOHTA TÄÄLLÄ!

On aika katsoa hetki taaksepäin. Lähes puoli vuotta sitten kirjoitin ensimmäisen blogitekstini ja silloin oli enää aikaa noin viikko ennen muuttoa tänne. Olimme kolme kuukautta aikaisemmin muuttaneet uuteen kotiimme ja takana oli niin kodin järjestelyjä kuin valmistautumista jälleen toisenlaiseen elämänvaiheeseen. Surullisinta oli rakkaasta koirastamme luopuminen, josta en ole oikein vieläkään päässyt yli. Edelleen kyyneleet nousevat silmiin, kun muistelen yhteisiä lähes viittätoista vuotta. Terveiset pilven reunalle Sissi!

Olen ollut käymättä töissä jo noin 9 kuukautta. Mielestäni olen aina ollut kohtalaisen työorientoitunut ja viihtynyt oikeastaan kaikissa työpaikoissa, joissa olen ollut. Toisissa enemmän ja toisissa vähemmän, mutta kaikista olen jotain oppinut. Viimeisin (tai pitäisikö sanoa nykyinen!) työpaikkani on ollut sama jo kaksikymmentä vuotta lukuunottamatta yhtä vuoden sivuhyppyä. Joka sekin oli oikein hyvä! Erityisesti kiitän siltä ajalta mukaan tarttuneita ihania ystäviä!! Mutta nyt siis olen ollut ns tekemättä mitään pisimmän ajan, mitä koskaan aiemmin. Miten on sujunut? Oikein hyvin kiitos kysymästä. Eniten nautin kiireettömyydestä. Voin käyttää aamupalaan aikaa ihan niin paljon kuin haluan. Voin aikatauluttaa päiväni lähes vapaasti. Jos en halua tehdä mitään, sitten en tee. Jos haluan olla sosiaalinen, tekemistä erilaisissa kerhoissa ja ryhmissä riittää valtavasti. Oikeastaan ainoat ns pakolliset kalenterimerkinnät ovat kolme kertaa viikossa jumppa (josta siitäkin olen lipsunut, jos on joku muu tekeminen tuntunut mukavammalle) ja kaksi kertaa viikossa luento Collegessa. Käytännössä siis joka päivä on yksi kalenterijuttu, mutta jättäähän se vielä työpäivämittakaavassakin noin 5 tuntia tyhjää aikaa jokaiselle päivälle iltojen lisäksi. Eikä sekään aika silti ole tyhjää! 

Opiskelu on vienyt yllättävän paljon aikaa. Kurssini on poliittinen filosofia, ja se on enimmäkseen lukemista, lukemista ja lukemista. Moni muu opiskeleva ystäväni on joutunut kirjoittamaan esseitä, mutta meidät professori on armahtanut. Lukeminen vieraalla kielellä (ja vanhalla vieraalla kielellä!) vaikeista aiheista on haastavaa ja aikaavievää. Toisaalta olen huomannut, että se myös tuottaa tulosta (pieni vinkki rakas opiskeleva tyttäreni...). Meillä on toistaiseksi ollut kaksi koetta, joista molemmista olen saanut arvosanaksi A-, joka siis on oikein erinomainen. Vaan mistä himputista se miinus siihen on molemmilla kerroilla tullut! Ja kun ensimmäisessä kokeessa lähes kolmasosa luokasta reputti ja vain muutama sai A:n, niin saan toki olla itseeni tyytyväinen. Tosin siitähän tuli aivan hirveät paineet ennen joulua olevaan loppukokeeseen!

Nyt olisi aika myös ilmoittautua kevään kursseille. En aio itse ottaa enää uutta kurssia ja kun olen keskustellut muiden opiskelevien rouvien kanssa, niin ilmeisesti vain yksi heistä suunnittelee jatkavansa. Ja hänkin opiskelee valokuvausta. Opiskelu on nyt nähty ja keväällä aion käyttää aikani vielä vapaammin. Tavata vielä enemmän ystäviä, osallistua vielä enemmän retkille ja askarteluhetkiin ja nauttia kevään tulosta ja viimeisistä vapaista viikoista ja kuukausista. 

en ihan mahtunut puun taakse :)

Vajaat puoli vuotta takana ja edelleen tunnen olevani vieraassa maassa ja kulttuurissa. Erityisesti huomaan, miten suuri on kielen merkitys sopeutumisessa. Toki osaan englantia pärjätäkseni normaalissa elämässä, mutta miten sitä voikaan tuskaantua, kun ei vaikka saa päähänsä mikä on ristikko (siis se kalteri ) englanniksi. Tai kun luen tuota edellä mainittua filosofiaa ja edes sanakirja ei osaa kääntää vanhaa keskiajan englannin sanaa suomeksi. Filosofian tunnilla minulla olisi välillä paljonkin sanottavaa, mutta kovin tuskallista on yritää perustella vaikkapa ulkomaankaupan verotuksen etuja tai haittoja, kun ei niistä ole muotoutunut välttämättä kovin selkeää kuvaa millään kielellä..... Olen ehkä tullut myös kriittisemmäksi omaa kielitaitoani (ja lausumista) kohtaan sitä mukaan, mitä kauemmin olen ollut täällä ja mitä enemmän huomaan, että aksenttini poikkeaa muista. Se tuottaa tietynlaisen pysyvän vieraantumisen tunteen. 

Kaukaa näkee lähelle paremmin. Täällä olen oppinut olemaan ylpeä Suomesta ja suomalaisista asioista, joihin en ole aiemmin juurikaan kiinnittänyt huomiota. Esimerkiksi suomalainen koulujärjestelmä on aivan erinomainen! Hämmästyksekseni amerikkalaisessa tuttavapiirissäni on todella monta äitiä, jotka antavat kotiopetusta lapsilleen. Osittain se johtuu siitä, että lapset eivät joutuisi muutaman vuoden välein vaihtamaan koulua. Mutta valtaosalla syynä on se, että he eivät halua lastensa oppivan niitä arvoja, joita koulussa opetetaan. Yleensä taustalla on vahva oma uskonto. Kotiopetuksessa olevien lasten oppimista seurataan säännöllisesti ja he tapaavat virallisia opettajia myös muutenkin kuin tasokokeiden merkeissä eli lapset eivät elä mitenkään eristäytynttä elämää. Mutta hämmästyttävää on se, miten suuri osa täällä ihan oikeasti kannattaa kotiopetusta. Ja kotiopetuksessa olevien lasten määrä on jatkuvasti kasvussa. Täkäläiseen terveydenhuoltojärjestelmään en vieläkään ole perehtynyt. Se tuntuu aivan tolkuttoman sekavalta kaikkine ehtoineen ja rajoituksineen. Meillä Suomessa on toki omat byrokraattiset ja poliittiset ongelmamme, mutta edelleen sanoisin, että suomalaista yhteiskuntaa kaikkine puutteineenkin on syytä arvostaa! Meillä on turvallista ja puhdasta. Meillä pidetään kaikista huolta eikä ketään jätetään oman onnensa nojaan. 

Saimme opetusta Kiitospäivän historiasta

Toisaalta voisin tuoda täältä paljon asioita Suomeen. Kääntöpuolena yhteiskunnan kantamalle vastuulle on se, että yhteiskunnalle myös jätetään vastuu. Täällä harrastetaan todella paljon hyväntekeväisyyttä. Erilaisia keräyksiä järjestetään jatkuvasti, lähes kaikki tekevät vapaaehtoistyötä jossain järjestössä. Jopa mieheni koulu eli kaikki opiskelijat sieltä menevät joulukuussa johonkin paikalliseen vanhainkotiin muutamaksi tunniksi seurustelemaan vanhusten kanssa. Suomessa on toki paljonkin aktiivisia vapaaehtoistoimijoita, mutta liian usein ajatellaan, että se kuuluisa joku muu hoitaa asiat. 

Toivoisin myös Suomeen enemmän amerikkalaista avoimuutta. (Juu voi kuulostaa hassulle näiden presidentinvaalien jälkeen). Ihmiset voivat olla omia itseään ja jokainen saa toteuttaa itseään tavallaan. Täällä uskalletaan myös hullutella ja olla lapsellisia ja laittaa itsensä alttiiksi. Ketään ei arvostella omituisesta pukeutumisesta tai liian kirkkaista jouluvaloista. Ihmisiä kannustetaan ottamaan riskejä ja olemaan luovia. Ihan lapsesta asti. Suomessa lapsia on aina kasvatettu olemaan hiljaa ja kuuntelemaan. Täällä lapsia tuetaan mitä tahansa he yrittävätkin. Uskon, että sillä on suuri vaikutus myös siihen, minkälainen ns kansanluonne kussakin maassa on. Ja pinnallisuus on välillä ihan hyvä asia! Ei kukaan jaksa elämää, jossa aina pitää puhua pelkästään vakavia asioita.

baari-ilta

Suomessa ollaan myös kovin suvaitsemattomia. Mitään ei hyväksytä, mikä ei sovi itselle on kyse sitten lapsista ravintolassa, päihdeasuntolasta naapurissa tai liian äänekkäästä naapurista. Jokainen saa toki itse viedä oman lapsensa ravintolaan, kannattaa asuntolaa naapurikaupunkiin ja pitää itse juhlia ihan niin paljon kuin haluaa. Mutta muut toimivat aina väärin. Jos joku ei tykkää talvesta ja pakkasista, niin hänen pitää muuttaa etelään eikä valittaa. Jos alakerran ravintola valvottaa aamuneljään, niin valittaja muuttakoon maalle. Meillä ei osata keskustella. Eri mieltä oleminen on sama asia, kuin olla väärässä. Tämä sama ilmiö näkyy niin arkipäivän elämässä kuin politiikassakin. Aina on olemassa vain yksi totuus ja sen nimeen on kaikkien vannottava. Olemmeko siis kuitenkin vielä hieman liian metsäläisiä? 

Mielenkiinnolla odotan tapahtuuko Yhdysvalloissa mitään ilmapiirin muutosta, kun uusi presidentti astuu virkaansa tammikuussa. Veikkaan, että ei ainakaan heti. Se muutos, mikä täällä on tapahtunut, jo itsessään aiheutti tuoreen presidentin valinnan. Silmiinpistävää täällä on joka paikassa ollut erittäin avoin ja lämmin suhtautuminen meihin muualta tulleisiin. Meiltä kysellään taustoja, kokemuksia ja toivotaan että viihdymme hyvin. En usko, että tavallinen amerikkalainen ihan heti muuttuu toisenlaiseksi. Siinä missä täällä uusi tulija on myös uusi mahdollisuus, on se Suomessa uusi uhka. 

Pennsylvaniaan on tullut syksy. Tai oikeastaan talvi. T-paitakaudesta siirryttiin suoraan kevyttoppatakkiin ja avokkaista talvinilkkureihin. Viimeiset pari päivää lämpötila on ollut vain pari astetta plussan puolella ja myrskytuuli on ollut todella kova! Jännityksellä olemme seuranneet, miten muovitalomme tämän puhurin kestää. Suljimme jo muutaman tuulenpuoleisen huoneen väliovet, jotta muut huoneet pysyisivät lämpimämpinä. Siksi nyt onkin aivan loistava hetki lähteä muutamaksi päiväksi etelän lämpöön. Kun meillä molemmilla on sopivasti lomaa kiitospäivän ympärillä, päätimme lähteä Floridaan tapaamaan mieheni opiskelukaveria ja nauttimaan jonkun aikaa taas kesäisistä päivistä. Matka ajoittuu sopivasti Black Fridayn aikaan, joten jännityksellä odotamme tarttuuko matkalta mitään mukaan. Emme kyllä aio mennä Walmartin jonoon aamuneljältä.....

Näin kiitospäivän kynnyksellä on kenties syytä miettiä myös omaan elämään liittyviä kiitoksen aiheita ja toiveita. Henkilökohtaisen elämän tasolla toivon, että jäljellä olevalla ajalla täällä on minulle vielä paljon annettavaa. Toivon, että ystävyyssuhteet syvenevät, kokemuksia karttuu ja ymmärrykseni amerikkalaisuutta kohtaan kasvaa. Toivon myös, että arvostan jatkossakin Suomea, mutta osaan myös arvioida sitä kriittisesti ja toimia rakentavasti maani parhaaksi. Olen kiitollinen mahdollisuudesta viettää vuosi täällä ihan uudenlaisissa ympyröissä elämää ihmetellen. Ja ennen kaikkea olen kiitollinen siitä, mitä maani, perheeni ja ystäväni ovat minulle antaneet. Kiitos että olette olemassa. 

Amerikan jytky

Että sitten kuitenkin herättiin tähän aamuun. Presidentinvaalikampanja on kestänyt pitkälti toista vuotta loppua kohti kiihtyen. Kukaan tuskin kykeni arvaamaan lopputulosta siinä vaiheessa, kun herra Diili ilmoittautui kisaan mukaan. Ajattelin itsekin, että kyllä tuli Hillarylle helppo tie voittoon, kun vastaehdokkaaksi paljastui Trump. Vähänpä siinä vaiheessa tiesin!

Toisaalta nyt, kun olemme asuneet tässä maassa viitisen kuukautta, alan ymmärtää tulosta paremmin. Ensinnäkin ihan jo pelkkien talojen edustalla olevien kylttien perusteella Trump oli selvästi suositumpi. Asumme täällä Pennsylvanian maalaismaisemassa, joka on lähellä suurkaupunkeja, mutta sydämeltään pieni syrjäinen takamaa. Toisaalta koska täällä sijaitsee syymme olla täällä eli Army War College, tänne on muuttanut paljon ihmisiä eri puolelta Yhdysvaltoja. Siksi kenties meidän pikkukaupunkimme on perinteisesti ollut aika tasan 50/50 vaaleissa, kun ympäröivä maaseutu on kääntynyt selvästi republikaaneille. 

Täällä on nähtävissä ja näkynyt sama kehitys, josta meillä syntyi ihan oma jytkymme. Populistiset väitteet ilman sen kummempaa faktapohjaa myyvät hyvin sille väestönosalle, joka on joutunut sijaiskärsijäksi tiivistyvässä globalisaatiossa. Työpaikat ovat kadonneet halpatuotantomaihin ja vanhat arvot ovat kadonneet. Siihen istuu oikein hyvin mies, joka puhuu vanhojen hyvien aikojen puolesta, jolloin mies oli mies, nainen oli nainen ja omalla työlläsi pystyit elättämään perheesi. Mitäs väliä sillä, että hän itse on jo kolmatta kertaa naimisissa eikä ole varsinaisesti tyhjätaskuna koskaan aloittanut omaa menestystarinaansa. 

Näiden kuukausien aikana olen keskustellut lukemattomia kertoja amerikkalaisten kanssa, jotka ovat olleet aivan hukassa näiden vaalien kanssa. He ovat olleet sivistyneitä, fiksuja republikaaneja, jotka näkevät painajaisia jo ajatuksesta, että äänestäisivät jotain sellaista kuin Trump. Heissä on niin syvä epäluottamus ja jopa viha Clintonien klaania ja koko Washingtonin eliittiä kohtaan, että he eivät voineet kuvitellakaan äänestävänsä Clintonia. Tiedän useita, jotka päätyivät lopulta äänestämään ns kolmatta ehdokasta. Ratkaisiko se vaalit? Kenties. 

Sinänsä hauskaa, että Trumpiakaan ei kai voine pitää ihan tavallisena työmiehenä, jonkalaista kuvaa hän itsestään on yrittänyt antaa. Se perinteinen kuva, tiedäthän, kun oikein yrität, niin sinusta voi tulla vaikka mitä! No toki auttaa, jos saat miljoonia alkupääomaksi isältäsi. Tai jätät verot maksamatta. Tai et maksa alaistesi palkkoja. Tai - no eipä mennä yksityiskohtiin. 

Mutta näkisin, että Trumpin voiton taustalla on ihan sama syy kuin meidän kotoisten persujemmekin kanssa. Otetaan sopivan yksinkertaisia - ja tyhjiä - sloganeita heittävä perusjätkän näköinen vähän karski mies, johon sen työttömän ja turhautuneen tyttöystävän/vaimon jättämän kouluja käymättömän elämäänsä kyllästyneen peräkammarin pojan on helppo samaistua. "Kiinalaiset veivät minun työni. Otetaan se takaisin." "Maahanmuuttajat vievät veteraanien rahat", "Terroristit tappavat perheesi". Niin muuten, mielenkiintoinen yksityiskohta on, että USAssa kuolee vuosittain lasten - niin LASTEN - ampumana moninkertainen määrä ihmisiä, joita kuolee terroristien toimesta. Viime vuonna yli 13 000 ihmistä kuoli täällä ampumisen seurauksena. Ja siis tällä en suinkaan halua mitätöidä terrorismia! Ihmiskunnan ikiaikainen epäluulo vierasta kohtaan on niin helppo kaivaa naftaliinista, silloin kun itsellä menee huonosti. Tiedän toki, että myös moni nainen tai muuten ihan fiksu ihminen äänesti Trumpia, mutta sallittakoon tämä jyrkähkö yleistys.

Pelonsekaisin tuntein odotan mitä täällä tulee tapahtumaan siinä vaiheessa, kun puolen vuoden sisällä ei olekaan uudelleenkäynnistetty kaivoksia Michiganissa ja tehtaita Pittsburghissa. Tai kun ihmiset joutuvat edelleen maksamaan terveydenhoidostaan Obamacaren mukaisesti, vaikka vaalipuheiden mukaan sen lopettaminen on ensimmäinen toimi hänen presidenttikaudellaan. Niin, kai sen tilalle pitäisi kehittää joku järjestelmä, mutta ehkä siitä kuullaan myöhemmin.... Liikemiehenä Trumpin pitäisi myös tietää, että kauppasopimuksia ei sanella, vaan ne neuvotellaan. Tai mistäpä minä tiedän, miten hän on bisneksensä hoitanut.  Maailmankauppa odottanee myös jännityksellä tulevaa! Aamu-uutisten kantava teema on ollut se, että kukaan ei tiedä, mitä itse asiassa tulee tapahtumaan. Trumpin vaalipuheista ei ole pystytty päättelemään, mitä hän oikeastaan aikoo tehdä ja miten. Lisäksi, koska hän tulee politiikan ulkopuolelta, hän tuonee myös valtavan määrän avustajia tullessaan ja seuraavan parin kuukauden aikana onkin varmasti nähtävissä valtaisa toiveikkaiden lobbarien armeija valumassa Trumpin toimistoon poliittisen uran toivossa.

Varmaa lienee, että maa kallistuu kuitenkin konservatiivisempaan suuntaan. Trump nimittänee uuden korkeimman oikeuden jäsenen lähes ensitöikseen ja hän on luvannut nimittää konservatiisen (mm aborttioikeuden suhteen) ehdokkaan. Trump on myös luvannut palauttaa maahan työpaikat välittämättä ilmastovaikutuksista (joihin hän ei usko). Toisaalta poliittisesti tilanne on mielenkiintoinen, sillä vaikka republikaanit voittivat myös Senaatin ja Edustajanhuoneen, oli heistä moni avoimesti Clintonin kannalla presidentinvaalissa. Näin ollen värisuora ei välttämättä takaa kaikkien esitysten läpimenoa automaattisesti. Clintonhan muuten voitti valtakunnallisissa äänissä, mutta vaalimatematiikan vuoksi hävisi. Tämähän on meille tuttua jo ihan omasta kotimaan politiikastakin. 

Se politiikasta. 

Halloweenista selvittiin ja nyt odotellaan joulua. Jopa niin, että kun Halloween ilta oli ohi, seuraavana aamuna kauppojen hyllyillä Halloween-tavarat oli yhdessä yössä korvattu joulutuotteilla! Meikäläiselle joulufanillehan se kyllä sopii. No, olen jo ostanut jotain pientä koristetta. Tai vähän isompaa. Oikeastaan aika ison. Jossa on valot. Mutta en oheisella videolla olevaa kuitenkaan, joka olisi toki oikein kiva pihakoriste, jossa on mukana musiikki.

Joulu oli meillä myös teemana, kun perinteiseen tapaan War Collegen opiskelijat järjestivät 'Know your world' -tapahtuman paikallisessa messukeskuksessa. 

Meille järjestäjille tilaisuutta markkinoitiin paikkana, jossa voidaan esitellä maamme kulttuuria. Amerikkalaisille kyse oli illasta, jolloin voi syödä tosi paljon erilaisia ruokia. Oikeastaan kyseessä oli vähän kuin meikäläinen 'Maailma kylässä' -juttu, mutta ilman sitä humanitaarista puolta. Mietimme mieheni kanssa, mitä Suomesta toisimme esille ja päädyimme siihen, että kun meillä ei ole kuninkaallisia, eikä kukaan oikeasti tunne Kimi Räikköstä tai Sibeliusta, otamme teemaksi joulun. Rakensimme esitttelypöytäämme joulun, ostin kaupasta (ruotsalaisia...) joulupipareita, leivoin saaristolaisleipaa (tilasin aineet Suomesta) ja keitin riisipuuroa. Läppärillä pyöri muutama englanninkielinen joulupiirretty Suomesta ja toisella läppärillä oli kuvashow. Ai niin, ja tietysti tarjoilimme Salmiakkikossua ja salmiakkichipsejä, joita en ennen tätä tiennyt olevan olemassakaan! Salmiakkikossu oli menestys, jota kannattaisi ehdottomasti tuoda tänne! Varuskunnan kaupasta löytyy jo Finlandia-votka, joten Salmiakkikossu sopisi joukkoon mainiosti. 

Itse tilaisuus oli oikein onnistunut, vaikkakin jumalattoman työläs. Kävijöitä illan aikana oli noin 800 ja vaikka kaikki eivät toki meidän pöytäämme pysähtyneet, saimme erityisesti lapsiperheistä valtaosan paikalle. Niin ja lisäksi mainostimme joulupukin postikonttoria, jonne useampi lupasikin lähettää kirjeen. Pahoittelut etukäteen, jos yllättäen Pennsylvaniasta tulevan postin määrä aiheuttaa tontuille ylitöitä. 

Vaalishokin jälkeen elämä jatkunee ainakin näennäisesti ennallaan. Tähän saakka olemme saaneet nauttia kauniista auringonpaisteesta ja lähes kahdenkymmenen asteen lämmöstä, mutta tänä aamuna sekin muuttui ja heräsin sateen ropinaan. Tätäkö on Trumpin kausi?

Thanksgiving ja siihen liittyvä ostoshelvetti eli Black Friday on edessä. Opiskelut ovat työllistäneet yllättävän paljon ja Trumpista huolimatta minun on jälleen tartuttava kirjaan ja luettava torstain tenttiin. Itse asiassa on ollut mielenkiintoista havaita, miten tässä vaalikampanjassa on ollut havaittavissa runsaasti piirteitä, joihin on löytynyt yhtymäkohtia vanhojen filosofien teksteistä. 

Kaikesta huolimatta elämä jatkuu. Toivottavasti Trump onnistuu valitsemaan itselleen osaavia avustajia, ja ottaa järjen käteen. Niin ja kyllä eilen CNN:n vaalistudiossa onnistuttiin löytämään hänestä jo positiivinenkin puoli: Trump ei ollut pariin yöhön twiitannut mitään noloa. Onhan sekin jo meriitti maailman mahtavimman vallan presidentille. 

Halloweenia ja muuta jännittävää

Syksy - ja erityisesti tämä syksy - on täällä jännittävää aikaa! Jokasvuotisen jännityksensä tuo tietysti periamerikkalainen juhla eli Halloween. Tälle syksylle erityisen oman lisämausteensa on tuonut ja tuo tietystikin käynnissäoleva presidentinvaalikampanja. 

Suomeen ei Halloween ole juurikaan vielä rantautunut joistakin yrityksistä huolimatta. Kaupoissa myydään toki jonkun verran Halloween-tavaraa ja viime vuonna meidän ovellamme kävi muutama naamioitunut lapsi karkkia hakemassa (jota vähän kyllä ihmettelin!), mutta käytännössä juhla ei mitenkään katukuvassa näy. 

Täällä on totaalisesti toisin! Vaikka itse h-hetkeen on vieläkin lähes pari viikkoa aikaa, on talojen pihat ja itse talot koristeltu ihan uskomattomalla tavalla! Kuisteja reunustavat hämähäkinverkot ja jättiläishämähäkit, pihoilla on hautakiviä ja luurankoja, puista roikkuu erilaisia haamuja ja myös pihavalaistukseen on panostettu ihan elokuvatyyliin! Kaupat ovat olleet täynnä Halloween-tavaroita jo syyskuusta alkaen, mutta nyt ne ovat siirtyneet ale-laareihin ja tehneet tilaa joulurekvisiitalle (siitä varmasti lisää lähempänä joulua!). Halloween on myös aikuisten juhla eikä ainoastaan lasten. Tavarataloissa myydään valtavasti naamiaispukuja niin aikuisille kuin lapsillekin. Melkein tekisi mieli ostaa ihana goottikummitusasu...... Voisihan sille hyvinkin löytää töissä käyttöä, eikö vain? 

Myös ihan vartavasten pelkkiä Halloween-tavaroita myyvä kauppa on ollut muutaman kuukauden pystyssä yhdessä ostoskeskuksessa. Myynnissä on aivan käsittämättömiä tuotteita kuten vaikkapa hississä oleva sähkötoiminen zombie, veristä veistä heiluttava tyttö tai puoliksi haudasta nouseva ruumis. Kaikki joko liike- tai tuntotunnisteella käynnistyviä. Mukaan kun lisätään vielä ääni-, valo- ja sumutehoste niin aika näpsäkän pihan saisi rakennettua! Valitettavasti töölöläisen kerrostalon rappukäytävään ei ehkä kuitenkaan voi sijoittaa hautakiviä tai jättiläishämähäkkejä.....

Halloweenin jälkeen koittaakin joulu, jota sitäkin on kaupoissa jo runsaasti nähtävissä. Walmartista on varattu kokonainen osasto joulukuusille ja -valoille. Niin ja mitäpä joulu olisi ilman parimetristä ilmatäytteistä minionia etupihalla. Kaupoissa on myös valtava määrä erilaisia nauhoja, laatikoita, rasioita ja ornamentteja, joista menee ihan pää sekaisin! Miksi ihmeessä kukaan ei tuo Suomeen sellaisia? Taidankin perustaa maahantuontiyrityksen, kun täältä joskus palaan.....Joku saattaa muistaakin, että olen hiukan niinkuin jouluihminen. Yritän pitää (täälläkin) jonkinlaisia rajoja varustautumisessa, mutta pahoin pelkään, että joulutarvikekokoelmani karttuu melkoisesti tämän joulusesongin aikana!

Sitäpaitsi karsin omaa kotimaista valikoimaani huomattavasti keväisen muuttomme yhteydessä, joten oikeastaan minun on ihan pakkokin hankkia jotain. Pientä. Vähän. Paras puolihan tässä on se, että kun palaamme takaisin Suomeen, voin huoletta pakata yhden muuttolaatikollisen vaikka pelkkiä joulutarvikkeita! Kerrankin ei tarvitse välittää siitä, mitä ja kuinka paljon lentokoneeseen saa ottaa mukaansa! Voi olla, että joudun tekemään kellarissa tilaa parille ylimääräiselle joululaatikolle....

Olemme matkailleet viime viikkoina melkoisesti. Syyskuun lopussa käväisimme pikavisiitillä Kaliforniassa, josta jo edellisessä blogissani kirjoitinkin. Seuraavana viikonloppuna menimme muuten vaan parin tunnin matkan päähän Baltimoren rannikkokaupunkiin. Samalla matkalla pääsin taas Ikeaan, josta mukaan tarttui kaikenlaista, kuten Ikeasta kuuluukin. Erityisesti ostimme lyhtyjä. Siis ihan tavallisia lyhtyjä, joihin voi laittaa oikeita palavia kynttilöitä. Tuikkuja tai isompia. Paikallisissa kaupoissa lyhtyvalikoima on onnettoman pieni. Tai onhan niitä. Mutta ne ovat muovisia ja tarkoitettu led-kynttilöille. Normaalit metalliset lyhdyt maksavat helposti kolmekymppiä, joten kun Ikeasta löytyi lyhtyjä alle kympillä, pakkasimme niitä mukaan useampia. Ja muutaman vähän isommankin. Toivottavasti vuokraisäntämme ei saa tietää tästä, koska olemme varmaan valtaisa tulipaloriski oikeine kynttilöinemme. 

Baltiomoren läheltä löytyi myös valtava ostoskeskus, jossa jopa shoppailuun tykästynyt mieheni koki jo pienoista ahdistusta ja väsymystä. Liikkeitä oli kaikkiaan 146. Emme mitenkään jaksaneet ihan kaikissa käydä..... Mutta kun matkaa on vain vajaa pari tuntia, niin saatamme hyvinkin tehdä sinne uuden keikan vaikka joulualennusmyynteihin. Mielenkiinnolla odotamme myös sitä kuuluisaa Black Friday -myyntiä, mutta tuskin kuitenkaan jaksamme vielä silloin omaa aluettamme pidemmälle. Koska tosiasiahan on se, että oikeastaan mitään emme tarvitse. 

Shoppailun makuun - tai maailmaan - pääsin mukaan viime viikon aikana, kun ystäväni Pia Suomesta kävi vierailulla. Hän on oikein hyvä ja tehokas shoppaaja ja mielestäni tein ihan kelpo suorituksen minäkin hänen seuranaan. Shoppailun lisäksi teimme toki myös vierailuja eri paikkoihin. Pisin matkamme suuntautui Pittsburghiin, jossa kävimme katsomassa Pittsburgh Penguinsin lätkämatsin. Itse ottelu ei ollut kovinkaan kaksinen, mutta takanamme istui neljä erittäin innokasta Anaheimin fania, jotka jaksoivat kannustaa omiaan taukoamatta. Siis todella taukoamatta! Suomalainen fani olisi ryytynyt viimeistään toisella erätauolla ja jäänyt oluensa kanssa baarin puolelle, mutta nämä veijarit saapuivat taas sinnikkäästi paikoilleen olutlasi mukanaan. Täytyy myöntää, että vaikka tsemppaaminen kuuluukin olennaisesti urheilutapahtumiin, niin ihan noin paljon sitä ei olisi välttämättä tarvinut harrastaa.

Pittsburg ei jäänyt mieleen mitenkään erityisen kauniina kaupunkina, vaikka toki olimme siellä vain viikonlopun ja paljon jäi varmasti näkemättä. Parasta antia oli Andy Warhol -museo. Hän kun on alunperin Pittsburgin poikia. Taiteen tekemisen lisäksi mies on ollut melkoinen keräilijä. Saattaisin sanoa jopa, että hamstraaja. Hän oli säästänyt ilmeisesti kaikki hotelli- ja matkaliput, ohjelmat, kuitit ja vastaavat.Ja lisäksi taiteen ja antiikin lisäksi ostanut lukemattoman määrän silkkaa roinaa. Siis niitä posliinikoiria, joita kirpparilla myydään eurolla. Mutta museo itsessään oli oikein hyvä kokemus!

Kävimme toki myös Amishien elämää katsomassa ja suklaaostoksilla Hersheyssä eli nämä ns pakolliset turistikohteet. Tällä kertaa olimme järjestäneet vieraallemme paikalliseksi kulttuurielämykseksi musikaalin omassa teatterissamme. Kappale oli Rock of Ages ja se oli oikeasti viihdyttävä ja hauska ja taidokas, vaikka olikin tehty pääosin harrastajavoimin. Sanoisinpa, että kaikkien esiintyjien laulutaito riittäisi kirkkaasti Suomen Idolsin finaaliin! 

Pari päivää vietin vieraamme kanssa pääkaupunki Washingtonissa ja erityisenä saavutuksena pidän sitä, että ajoin sinne ihan itse eksymättä! Enkä pahasti panikoinut edes kaupungissa :)

Washington oli edelleen erittäin kaunis ja suosittelen sitä matkakohteeksi lämpimästi! Lisäksi meitä suosi mitä kesäisin sää. Oli ihana kuljeskella nähtävyydeltä toiselle lämpötilan huidellessa lähes kolmessakymmenessä asteessa. Terassilla syödessäkin piti etsiä hieman varjoisampi pöytä, että ei olisi liian hiki syödessä tullut.

Täälläkin kyseessä oli poikkeuksellisen lämpimät lokakuun loppupuolen päivät ja odotettavissa on paluu normaalimpaan alle kahdenkympin lämpötilaan. Kyllähän tännekin talvi ja kylmä jossain vaiheessa oikeasti tulee, mutta toistaikseksi olen nauttinut vielä viimeisistä hetkistä jolloin voi käyttää sandaaleita ja shortseja! 

Presidentinvaalitaisto jatkuu entistä likaisempana, kuten olette varmaan Suomen lehdistä ja televisiostakin huomanneet, joten ei siitä sen enempää. Paitsi sen verran, että viha ja inho kumpaakin ehdokasta kohtaan täällä on ihan käsittämättömän vahva. Tuntuu sille, että vain vähemmistö kansasta on oikeasti jomman kumman takana. Ja jos kannatat toista, niin halveksit vähintään yhtä vahvasti toista. Suurin osa tuntuu inhoavan yhtä paljon molempia. Oman some-yhteisöni perusteella sanoisin, että joko äänestämättä jättäviä tai äänensä kolmannen puolueen ehdokkaalle antavia tulee olemaan tavallista suurempi määrä. Ja toivoipa yksi fb-tuttuni jo, että voi kun perustuslaista löytyisi joku pykälä, joka voisi pysäyttää kampanjan ja voitaisiin valita vielä uudet ehdokkaat. 

Näissä merkeissä täällä syksy jatkuu. Halloween hoidetaan ensin alta pois ja sen jälkeen keskitytään jouluun. 

Niin ja jos joltain on vielä näkemättä Saturday Night Liven esitykset presidenttikampanjan vaaliväittelyistä, niin katsokaa ihmeessä! Harvinaisen hersyvää viihdettä ja niin osuvaa! 

Täydelliset naiset

Havahdun välillä itsekin ihmettelemään elämääni täällä. Jäin erityisesti taas pohtimaan sitä, kun molemmat siskoni ovat kummastelleet nykyistä elämääni ja miettineet, miten enää sopeudun takaisin ns 8-16 -elämään, kun joskus täältä kotiudutaan. Sitähän sanotaan, että ihmisen on hyvä mennä aina silloin tällöin mukavuusalueensa ulkopuolelle. No kyllä mennään ja rajusti! 

varuskunnan rouvien lounaskerho

Suomessa arki on tavallaan aika tylsää. Joskus mennään leffaan tai ulos syömään ja kun oikein käydään läpi kalentereita, voi ystävien kanssa saada tapaamisen sovittua kolmen kuukauden päähän ja sitten vaan odotellaan sormet ristissä, ettei kenellekään tule ylitöitä tai flunssa. Muuten käydään lähinnä arkisin töissä, silloin tällöin myös muina päivinä, ja kerran viikossa käydään city-marketissa. Siinä välissä ehkä jossain lähi-siwassa. Sellaista elämä on ollut suunnilleen niin pitkään kuin aikuiselämästä muistan. Ja se on ollut ihan hyvää sellaisenaan! 

Täällä sen sijaan elämä eroaa kaikin mahdollisin tavoin entisestä normaalista. Ja huomaan myös eläväni varmaankin juuri sellaista ns. eläkeläisen elämää eli kun kalenterissa on päivälle yksi merkintä, niin se on vielä hallittavissa, mutta jos merkintöjä on kaksi samalle päivälle, niin on ihan kamala kiire! Hyvä että ehtii pyykkejä pestä sellaisena päivänä. Viimeisen runsaan viikon ohjelma esimerkiksi on ollut seuraavalainen: 

tiistai: kv-vaimoryhmän museokierros ja lounas jonka jälkeen yliopisto iltapäivällä
keskiviikko: jumppa ja kaikkien vaimojen lounas varuskunnassa vierailevine puhujineen
torstai: itse järjestämäni lounas ns sisäpiirin lounasryhmässä ja yliopisto
perjantai: jumppa ja lähtö Kaliforniaan, jossa oltiin perillä noin klo 22
lauantai: Sequia-luonnonpuistokäynti ja luokkakokous illalla
sunnuntai: kotiin, jossa oltiin klo 2 yöllä
maanantai: jumppa
tiistai: miehen seminaariryhmän vaimojen aamupala ja askartelu  (kyllä. askartelua!), yliopisto iltapäivällä
keskiviikko: tapaaminen opiskelevien vaimojen kanssa yliopistolla ja illalla tanssitunti

Suunnilleen tällaista ohjelmaa täällä eletään. Niin ja nyt perjantaina on varuskunnassa merirosvoteemainen juhla, johon kaikkien (myös miesten!) on pitänyt askarrella jotain merirosvoaiheista. Osa kuulema myös aikoo pukeutua teeman mukaisesti ihan viimeisen päälle!

Olen tullut siihen tulokseen, että kun varmasti 95 % puolisoista (=vaimoista) on kotiäitejä, he haluavat saada sisältöä elämäänsä tekemällä ihan tosissaan näitä sosiaalisia juttuja. Ja mikäs siinä. Mutta en siis ollut ihan omimmassa ympäristössäni, kun tiistaiaamuna suuntasin yhden rouvan kotiin mukanani aamupalaksi tehty kinkkuquiche ja heti ovelta minut ohjattiin askartelupöytään. Teimme kynttilänjalat. Siis koristelimme valmiin lasipurkin. Sormet sain tahmeiksi liimasta ja muut rouvat kehuivat kilvan toisiaan siitä, miten hienoja purkkeja teimme. Syysteemaan sopivasti paistoimme myös kurpitsabagelit, joita sitten söimme ja vaihdoimme samalla reseptejä ja vinkkejä hyvistä ruokakaupoista ja tarjouksista. Bagelit olivat oikein hyviä ja aamu oli ihan hauska. Mutta olipahan ensimmäinen kerta elämässäni! Ja tuskin tämän vuoden viimeinen.

Viikonlopun reissu tehtiin siis Kaliforniaan, josta kyllä saimme täällä kuulla. Ensinnäkin muut kv-tutut olivat kovin kateellisia siitä että pääsemme Kaliforniaan ja paikalliset taas totesivat, että eihän kukaan matkusta sinne asti vain viikonlopuksi. No reissu oli oikein hyvä olkoonkin, että tulipahan taas koettua miten iso tämä maa on! Kaikkineen reissasimme noin 12 tuntia suuntaansa, kun otti huomioon automatkan kentälle ja vaihtoajan välilentokentällä. Mutta uskomatonta, miten kotoisa olo minulle aina Kaliforniassa tulee, vaikka asuin siellä vain vuoden ja siitäkin on jo 35 vuotta aikaa. Menimme sinne siksi, kun minulla oli High School -luokkani luokkakokous ja kun kerran täällä 'lähellä' oltiin, mentiin toki mukaan. Edelliset kerrat olen ollut 20-vuotis ja 30-vuotiskokouksissa. Seuraava onkin sitten nelikymppiset! Kalifornian maisemat ja tuoksut ovat osa sielunmaisemaani, ei siitä mihinkään pääse.

Vanhoista lähimmistä ystävistäni oli paikalla muutamia ja heidän kanssaan oli tietysti kiva vaihtaa kuulumisia. Mutta ei siitä mihinkään pääse, että ihan hirveän syvälliselle tasolle ei yhdessä illassa pääse varsinkin, kun musiikki pauhasi sen verran kovalla voluumilla, että puolet keskustelusta meni huuliltaluvun puolelle. Vaan oikein kivaa oli silti! Ja näytti muillakin kuin minulla olevan vaikeuksia tunnistaa toisiaan. Useampi kulki ja kyseli kuka toinen mahtaa olla. Jännä sinänsä: jotkut olivat aivan samannäköisiä kuin kouluaikoina ja toisia en muista koskaan nähneenikään!

Lauantaina päivällä ennen juhlaa ehdimme viettää muutaman tunnin läheisessä Sequoia-puistossa, jossa kasvaa niitä maailmankuuluja jättiläispuita. Puisto sijaitsee ihan kokouskaupunkimme Visalian vieressä ja on Yhdysvaltojen kolmanneksi vanhin luonnonpuisto perustettu v 1890. Kävin siellä aikoinaan muutamaankin kertaan ja lisäksi olemme mieheni kanssa tehneet sinne reissun aiemminkin. Mutta maisemien ja niiden puiden vaikuttavuus ei häviä minnekään!  

Uskomatonta on myös se, missä ne puut ihan oikeasti kasvavat. Ensin ajellaan jonkin aikaa lähes autiomaassa. Sitten lähdetään nousemaan vähitellen kukkuloille, joissa kasvaa matalaa pensaikkoa. Ja mitä ylemmäs noustaan, sitä tiheämmäksi muuttuu metsä, kunnes lopulta noin 2000 m korkeudessa saavutaan lähestulkoon ylätasangolle, jossa ihan yhtäkkiä alkaa kasvaa näitä puita! Aivan kuin satumaisemaan saapuisi. Uskomatonta on myös se, miten nämä puut lisääntyvät. Kävystä toki, mutta lisääntymiselle välttämättömiä ovat metsäpalot, koska vain siten syntyy riittävä lämpötila, jossa kävyt aukeavat (tai en ihan tiedä miten se teknisesti tapahtuu....). Lähes jokaisessa puussa näkyikin selviä palaneita osia, mikä on ihan ymmärrettävää, jos puilla on ikää parituhatta vuotta. Tämä minun kanssani poseeraava puu on siis kenraali Sherman. Toinen kuuluisa puu on kenraali Grant. 

Puiden lisäksi puiston vetonaula on Moro-rock eli kallio, joka on itse asiassa monoliitti. Kivelle pääsee patikoimaan ja huipulta on mahtavat näköalat! Kävin siellä silloin 35 vuotta sitten, mutta kun viisi vuotta sitten teimme miehen kanssa uudestaan reissun tuonne puistoon, en enää uskaltanut kuin puoleen väliin. Portaat ovat loppupäässä todella kapeat ja kaide on matala. Ja kun pudotusta on satoja metrejä suoraan alaspäin, ei tällainen korkeanpaikankammoinen enää päässyt loppuun asti. Jopa mieheni, joka yleensä menee minne vain, joutui ihmettelemään sitä, miten heppoisat olivat rappuset ja turvallisuus muutenkin ottaen vielä huomioon tämän maan ylimitoitetut turvallisuusvaatimukset joka paikassa. Tässä vähän kuvia, joita uskaliaat ovat sieltä ottaneet. Ja siis onneksi olin itsekin nuorena rohkea ja kiipesin ylös asti!

Matkalla lentokentälle törmäsimme Visalian kaupungissa katolisen seurakunnan paraatiin. Joku juhlapäivä heillä varmaankin oli, mutta mikä, jäi vähän epäselväksi. Paraatipukeutumiseen oli joka tapauksessa panostettu vahvasti! 

En tiedä millä perusteella kullekin oli puvut valittu, mutta tiedän kumman tyylin oma tyttäreni olisi valinnut!

Mantereen ylityksen aikana täytyi todeta, että ehkä haukumme amerikkalaisia vähän turhaan siitä, että he eivät juurikaan omasta maastaan poistu. Kun omasta maasta löytyy autiomaata, vuoristoa, kanjoneita, hiihtomahdollisuuksia ja hiekkarantoja, niin ei sitä välttämttä ihan heti keksi tarvetta matkustaa pitkää matkaa vaikkapa Eurooppaan. Totta, kulttuurikokemusta ei välttämättä oman maan sisällä saa (vaikka näin helsinkiläisenä siirryn mielestäni ihan eri kulttuuriin vaikkapa Kuopion visiitillä...), mutta muuten tämä maa tarjoaa kyllä puitteet minkälaiseen reissuun vain.

Ja sitten vakavampaan aiheeseen eli presidentin vaaleihin. Muutama päivä sitten pidettiin presidenttiehdokkaiden ensimmäinen yhteinen vaalikeskustelu. Ohjelma oli ihan pakko katsoa ja kyllä se olikin mielenkiintoinen, vaikkakin ihan käsittämätön! Olen edelleen ihan yhtä subjektiivinen kuin ennenkin ja varmasti se vaikutti arviooni keskustelusta. Mutta ihan oikeasti! Jos toinen ehdokas koko ajan yrittää keskeyttää puheen välihuudoilla ja eleillään ja ilmeillään ilmaisee selvästi mielipiteensä toisesta, niin uskoisin, että myös Trumpin kampanjajoukot ovat vuodattaneet tuskan hikeä haastattelua katsoessaan. Ja hänen oma kampanjaväkensä onkin myöntänyt että miehellä ei mennyt kaikki ihan putkeen.  Ja silti seuraavan päivän uutisissa Trump hehkutti voittoisaa keskusteluaan (joka muissa kuin hänen omassa mediassaan oli tulkittu aivan toisin päin) ja ilmoitti nyt valttikorttinaan kaivavansa vielä Monica Lewinskyn tapauksenkin esiin. Että sillä lailla täällä presidenttiä valitaan. Olen jutellut muutaman paikallisen kanssa näistä vaaleista ja todella monet ovat hyvin vahvasti jomman kumman puolella. Jopa niin, että perheissä on tullut valtavia riitoja ja ystävyyssuhteet ovat katkenneet puhumattakaan siitä, että fb-suhteita on karsittu runsain mitoin. Enkä ihan rehellisesti voi ymmärtää, miten kukaan täysijärkinen voi äänestää tätä miestä! 

Seuraava väittely on runsaan viikon päästä ja siitä ennustetaan tulevan tasaisempaa. Mutta kun molempien ehdokkaiden menneisyyttä pengotaan suurennuslasilla, heitä seurataan herkeämättä ja jokaista sanaa analysoidaan äänenpainoja myöten, voi tässä viikon mittaan tapahtua vielä mitä vaan, mikä kallistaa venettä jompaan kumpaan suuntaan.