Täydelliset naiset

Havahdun välillä itsekin ihmettelemään elämääni täällä. Jäin erityisesti taas pohtimaan sitä, kun molemmat siskoni ovat kummastelleet nykyistä elämääni ja miettineet, miten enää sopeudun takaisin ns 8-16 -elämään, kun joskus täältä kotiudutaan. Sitähän sanotaan, että ihmisen on hyvä mennä aina silloin tällöin mukavuusalueensa ulkopuolelle. No kyllä mennään ja rajusti! 

varuskunnan rouvien lounaskerho

Suomessa arki on tavallaan aika tylsää. Joskus mennään leffaan tai ulos syömään ja kun oikein käydään läpi kalentereita, voi ystävien kanssa saada tapaamisen sovittua kolmen kuukauden päähän ja sitten vaan odotellaan sormet ristissä, ettei kenellekään tule ylitöitä tai flunssa. Muuten käydään lähinnä arkisin töissä, silloin tällöin myös muina päivinä, ja kerran viikossa käydään city-marketissa. Siinä välissä ehkä jossain lähi-siwassa. Sellaista elämä on ollut suunnilleen niin pitkään kuin aikuiselämästä muistan. Ja se on ollut ihan hyvää sellaisenaan! 

Täällä sen sijaan elämä eroaa kaikin mahdollisin tavoin entisestä normaalista. Ja huomaan myös eläväni varmaankin juuri sellaista ns. eläkeläisen elämää eli kun kalenterissa on päivälle yksi merkintä, niin se on vielä hallittavissa, mutta jos merkintöjä on kaksi samalle päivälle, niin on ihan kamala kiire! Hyvä että ehtii pyykkejä pestä sellaisena päivänä. Viimeisen runsaan viikon ohjelma esimerkiksi on ollut seuraavalainen: 

tiistai: kv-vaimoryhmän museokierros ja lounas jonka jälkeen yliopisto iltapäivällä
keskiviikko: jumppa ja kaikkien vaimojen lounas varuskunnassa vierailevine puhujineen
torstai: itse järjestämäni lounas ns sisäpiirin lounasryhmässä ja yliopisto
perjantai: jumppa ja lähtö Kaliforniaan, jossa oltiin perillä noin klo 22
lauantai: Sequia-luonnonpuistokäynti ja luokkakokous illalla
sunnuntai: kotiin, jossa oltiin klo 2 yöllä
maanantai: jumppa
tiistai: miehen seminaariryhmän vaimojen aamupala ja askartelu  (kyllä. askartelua!), yliopisto iltapäivällä
keskiviikko: tapaaminen opiskelevien vaimojen kanssa yliopistolla ja illalla tanssitunti

Suunnilleen tällaista ohjelmaa täällä eletään. Niin ja nyt perjantaina on varuskunnassa merirosvoteemainen juhla, johon kaikkien (myös miesten!) on pitänyt askarrella jotain merirosvoaiheista. Osa kuulema myös aikoo pukeutua teeman mukaisesti ihan viimeisen päälle!

Olen tullut siihen tulokseen, että kun varmasti 95 % puolisoista (=vaimoista) on kotiäitejä, he haluavat saada sisältöä elämäänsä tekemällä ihan tosissaan näitä sosiaalisia juttuja. Ja mikäs siinä. Mutta en siis ollut ihan omimmassa ympäristössäni, kun tiistaiaamuna suuntasin yhden rouvan kotiin mukanani aamupalaksi tehty kinkkuquiche ja heti ovelta minut ohjattiin askartelupöytään. Teimme kynttilänjalat. Siis koristelimme valmiin lasipurkin. Sormet sain tahmeiksi liimasta ja muut rouvat kehuivat kilvan toisiaan siitä, miten hienoja purkkeja teimme. Syysteemaan sopivasti paistoimme myös kurpitsabagelit, joita sitten söimme ja vaihdoimme samalla reseptejä ja vinkkejä hyvistä ruokakaupoista ja tarjouksista. Bagelit olivat oikein hyviä ja aamu oli ihan hauska. Mutta olipahan ensimmäinen kerta elämässäni! Ja tuskin tämän vuoden viimeinen.

Viikonlopun reissu tehtiin siis Kaliforniaan, josta kyllä saimme täällä kuulla. Ensinnäkin muut kv-tutut olivat kovin kateellisia siitä että pääsemme Kaliforniaan ja paikalliset taas totesivat, että eihän kukaan matkusta sinne asti vain viikonlopuksi. No reissu oli oikein hyvä olkoonkin, että tulipahan taas koettua miten iso tämä maa on! Kaikkineen reissasimme noin 12 tuntia suuntaansa, kun otti huomioon automatkan kentälle ja vaihtoajan välilentokentällä. Mutta uskomatonta, miten kotoisa olo minulle aina Kaliforniassa tulee, vaikka asuin siellä vain vuoden ja siitäkin on jo 35 vuotta aikaa. Menimme sinne siksi, kun minulla oli High School -luokkani luokkakokous ja kun kerran täällä 'lähellä' oltiin, mentiin toki mukaan. Edelliset kerrat olen ollut 20-vuotis ja 30-vuotiskokouksissa. Seuraava onkin sitten nelikymppiset! Kalifornian maisemat ja tuoksut ovat osa sielunmaisemaani, ei siitä mihinkään pääse.

Vanhoista lähimmistä ystävistäni oli paikalla muutamia ja heidän kanssaan oli tietysti kiva vaihtaa kuulumisia. Mutta ei siitä mihinkään pääse, että ihan hirveän syvälliselle tasolle ei yhdessä illassa pääse varsinkin, kun musiikki pauhasi sen verran kovalla voluumilla, että puolet keskustelusta meni huuliltaluvun puolelle. Vaan oikein kivaa oli silti! Ja näytti muillakin kuin minulla olevan vaikeuksia tunnistaa toisiaan. Useampi kulki ja kyseli kuka toinen mahtaa olla. Jännä sinänsä: jotkut olivat aivan samannäköisiä kuin kouluaikoina ja toisia en muista koskaan nähneenikään!

Lauantaina päivällä ennen juhlaa ehdimme viettää muutaman tunnin läheisessä Sequoia-puistossa, jossa kasvaa niitä maailmankuuluja jättiläispuita. Puisto sijaitsee ihan kokouskaupunkimme Visalian vieressä ja on Yhdysvaltojen kolmanneksi vanhin luonnonpuisto perustettu v 1890. Kävin siellä aikoinaan muutamaankin kertaan ja lisäksi olemme mieheni kanssa tehneet sinne reissun aiemminkin. Mutta maisemien ja niiden puiden vaikuttavuus ei häviä minnekään!  

Uskomatonta on myös se, missä ne puut ihan oikeasti kasvavat. Ensin ajellaan jonkin aikaa lähes autiomaassa. Sitten lähdetään nousemaan vähitellen kukkuloille, joissa kasvaa matalaa pensaikkoa. Ja mitä ylemmäs noustaan, sitä tiheämmäksi muuttuu metsä, kunnes lopulta noin 2000 m korkeudessa saavutaan lähestulkoon ylätasangolle, jossa ihan yhtäkkiä alkaa kasvaa näitä puita! Aivan kuin satumaisemaan saapuisi. Uskomatonta on myös se, miten nämä puut lisääntyvät. Kävystä toki, mutta lisääntymiselle välttämättömiä ovat metsäpalot, koska vain siten syntyy riittävä lämpötila, jossa kävyt aukeavat (tai en ihan tiedä miten se teknisesti tapahtuu....). Lähes jokaisessa puussa näkyikin selviä palaneita osia, mikä on ihan ymmärrettävää, jos puilla on ikää parituhatta vuotta. Tämä minun kanssani poseeraava puu on siis kenraali Sherman. Toinen kuuluisa puu on kenraali Grant. 

Puiden lisäksi puiston vetonaula on Moro-rock eli kallio, joka on itse asiassa monoliitti. Kivelle pääsee patikoimaan ja huipulta on mahtavat näköalat! Kävin siellä silloin 35 vuotta sitten, mutta kun viisi vuotta sitten teimme miehen kanssa uudestaan reissun tuonne puistoon, en enää uskaltanut kuin puoleen väliin. Portaat ovat loppupäässä todella kapeat ja kaide on matala. Ja kun pudotusta on satoja metrejä suoraan alaspäin, ei tällainen korkeanpaikankammoinen enää päässyt loppuun asti. Jopa mieheni, joka yleensä menee minne vain, joutui ihmettelemään sitä, miten heppoisat olivat rappuset ja turvallisuus muutenkin ottaen vielä huomioon tämän maan ylimitoitetut turvallisuusvaatimukset joka paikassa. Tässä vähän kuvia, joita uskaliaat ovat sieltä ottaneet. Ja siis onneksi olin itsekin nuorena rohkea ja kiipesin ylös asti!

Matkalla lentokentälle törmäsimme Visalian kaupungissa katolisen seurakunnan paraatiin. Joku juhlapäivä heillä varmaankin oli, mutta mikä, jäi vähän epäselväksi. Paraatipukeutumiseen oli joka tapauksessa panostettu vahvasti! 

En tiedä millä perusteella kullekin oli puvut valittu, mutta tiedän kumman tyylin oma tyttäreni olisi valinnut!

Mantereen ylityksen aikana täytyi todeta, että ehkä haukumme amerikkalaisia vähän turhaan siitä, että he eivät juurikaan omasta maastaan poistu. Kun omasta maasta löytyy autiomaata, vuoristoa, kanjoneita, hiihtomahdollisuuksia ja hiekkarantoja, niin ei sitä välttämttä ihan heti keksi tarvetta matkustaa pitkää matkaa vaikkapa Eurooppaan. Totta, kulttuurikokemusta ei välttämättä oman maan sisällä saa (vaikka näin helsinkiläisenä siirryn mielestäni ihan eri kulttuuriin vaikkapa Kuopion visiitillä...), mutta muuten tämä maa tarjoaa kyllä puitteet minkälaiseen reissuun vain.

Ja sitten vakavampaan aiheeseen eli presidentin vaaleihin. Muutama päivä sitten pidettiin presidenttiehdokkaiden ensimmäinen yhteinen vaalikeskustelu. Ohjelma oli ihan pakko katsoa ja kyllä se olikin mielenkiintoinen, vaikkakin ihan käsittämätön! Olen edelleen ihan yhtä subjektiivinen kuin ennenkin ja varmasti se vaikutti arviooni keskustelusta. Mutta ihan oikeasti! Jos toinen ehdokas koko ajan yrittää keskeyttää puheen välihuudoilla ja eleillään ja ilmeillään ilmaisee selvästi mielipiteensä toisesta, niin uskoisin, että myös Trumpin kampanjajoukot ovat vuodattaneet tuskan hikeä haastattelua katsoessaan. Ja hänen oma kampanjaväkensä onkin myöntänyt että miehellä ei mennyt kaikki ihan putkeen.  Ja silti seuraavan päivän uutisissa Trump hehkutti voittoisaa keskusteluaan (joka muissa kuin hänen omassa mediassaan oli tulkittu aivan toisin päin) ja ilmoitti nyt valttikorttinaan kaivavansa vielä Monica Lewinskyn tapauksenkin esiin. Että sillä lailla täällä presidenttiä valitaan. Olen jutellut muutaman paikallisen kanssa näistä vaaleista ja todella monet ovat hyvin vahvasti jomman kumman puolella. Jopa niin, että perheissä on tullut valtavia riitoja ja ystävyyssuhteet ovat katkenneet puhumattakaan siitä, että fb-suhteita on karsittu runsain mitoin. Enkä ihan rehellisesti voi ymmärtää, miten kukaan täysijärkinen voi äänestää tätä miestä! 

Seuraava väittely on runsaan viikon päästä ja siitä ennustetaan tulevan tasaisempaa. Mutta kun molempien ehdokkaiden menneisyyttä pengotaan suurennuslasilla, heitä seurataan herkeämättä ja jokaista sanaa analysoidaan äänenpainoja myöten, voi tässä viikon mittaan tapahtua vielä mitä vaan, mikä kallistaa venettä jompaan kumpaan suuntaan.