Hulinaa ja huisketta

Uusi Alma Materini eli Dickinson College, Denny Hall

Aika suorastaan lentää ja edellisestä blogitekstistäkin on jo kaksi viikkoa! Pitkähköön taukoon on useitakin selityksiä. Elämä täällä on oikeastaan jo ihan normaalia arkea (ainakin omasta mielestäni) ja tuntuu, etten oikein keksisi mitään mielenkiintoista kirjoitettavaa. Sää on edelleen lämmin, käsisuihkua ei ole eikä tule ja ruokapakkaukset ovat vieläkin järkyttävän isoja kahden hengen talouteen. Kuka niistä haluaa mitään kuulla? Toisaalta taas elämä nimenomaan on asettunut arkisiin uomiinsa eli päivät kuluvat ihan hujauksessa eikä aikaa kirjoittamiselle tunnu oikein löytyvän. 

Kiireinen arkeni on kieltämättä aika lailla täysin erilaista kuin mitä se on ollut koti-Suomessa viimeiset pari vuosikymmentä. Tajusin tämän ehkä parhaiten tällä viikolla, kun olemme saaneet tyttäremme tänne parin viikon vierailulle. Olen selvästi ja sujuvasti hypännyt Real Housewives -formaattiin ihan huomaamattani. Tyttäreni jopa ehdotti, että meistä (siis tästä varuskuntavaimoelämästä) saisi hyvän uuden tosi-tv -formaatin. 

Aamuisin mietin onko vuorossa klo 9 circuittia vai TRX-treeniä ja ehdinkö jäädä sen jälkeen vielä tunnin joogaan. Viimeiset neljä viikkoa kävin lisäksi joka iltapäivä englannintunnilla, mikä vei tehokkaasti iltapäivän tunnit 12.30 - 16.30 välillä. Sitten onkin jo mietittävä mennäänkö ulos syömään, tavataanko muita perheitä, onko joku sosiaalinen tilaisuus edessä vai vietetäänkö ihan koti-iltaa. 

Englannintunnit päättyivät viime viikolla (kyllä, sain todistuksen!), mutta tällä viikolla olen aloittanut poliittisen filosofian opiskelut Dickinsonin yliopistossa.

Opintoja on vain kahtena päivänä viikossa, mutta kurssin lukemisena on vaatimaton 1400-sivuinen teos klassisia filosofeja Platonista ja Aristoteteleesta Hobbesin ja Rousseaun kautta Marxiin. Tätä kirjoittaessani vielä pähkäilen valintaani sen välillä haluanko kurssista arvosanan eli olen opiskelija kuten muutkin, vai kirjaanko itseni vain kuunteluoppilaaksi ilman stressiä tenteistä ja esseistä. Huomenna asiassa on tehtävä päätös ja merkitystä asialla on siinä mielessä, että jos haluan saada kurssista arvosanan, on minun myös läpäistävä se. Muussa tapauksessa menetän oikeuteni opiskella Dickinsonissa ensi keväänä. Olen siis tällä viikolla yrittänyt hulluna kahlata läpi Platonin Valtiota, mikä on englanniksi kohtuullisen haasteellista! 

Englanninkurssin päättäjäiset

Erityisen amerikkalaiseksi tunsin itseni viime tiistaina. Aamulla menin kampaajalle. Ensimmäinen kerta täällä eli oli jo aikakin! Kampaajani Lindsay oli juuri tullut äitiyslomalta töihin ja hiukan pelkäsin onko hänellä vielä ammattiosaaminen tallella. Ei hätää, äitiysloma oli vain 12 viikkoa, joten hyvin sujui hiustenleikkuu. Sillä aikaa kun väri vaikutti hiuksissani, kävi Lindsay takahuoneessa rintapumpulla. Kerroin hänelle, että meillä ollaan yleisesti vuosi kotona ja osasta aikaa saa jopa palkkaa ja senkin jälkeen päivärahaa. Kampaajani ajatteli kaihoten äitiään, jolla 'on ollut onni olla kotiäitinä aina'. Hmm. Kuka mitäkin haluaa.....? Kampaajalta riensin suoraan kotiin, josta nappasin tyttäreni mukaan ja ajoimme ystäväni kotiin, jossa oli noin kymmenen (kansainvälisen) vaimon lounastapaaminen. Keskustelimme sujuvasti ilmastointilaitteiden putsaamisesta, kokolattiamattojen hygieenisyydestä ja siivoojien työn jäljestä. Tämän seurustelun jälkeen suuntasinkin suoraan yliopistolle ensimmäiselle luennolleni, jossa yllätyksekseni (siis en!) huomasin olevani hieman muita opiskelijoita kypsemmässä iässä. Pulpetit olivat elokuvista tutut toispuoleiset, mikä osoittautui näin vasenkätisenä hieman haasteelliseksi. Muistiinpanot tehdään vihkoon, koska tietokoneet eivät ole luokassa sallittuja (!!).  Kun aivan ryytyneenä saavuin luennolta (tai oikeastaan oppitunnilta, luokassa on vajaa 30 opiskelijaa) kotiin, olikin lähdettävä nopeasti mieheni softball-peliä katsomaan. Opinahjossaan heidät on jaettu 16 hengen ns seminaariryhmiin ja ryhmät ottelevat toisiaan vastaan eri urheilulajeissa. 

Peliä oli tietysti seuraamassa myös perheenjäsenet ja siellä sitten istuimme muiden rouvien kanssa rivissä kannustamassa miehiämme pelissä, josta en ymmärtänyt yhtään mitään (mutta se ei onneksi tuntunut olevan kovin olennaista kenestäkään). Amerikkalaisrouvat vaihtoivat kokemuksiaan liittyen lasten koulunaloitukseen ja kuinka koulujen alkaminen vapautti taas heille mukavasti aikaa päiviin. Niin paitsi yhdelle, joka pitää omille lapsilleen kotikoulua....

Eilen kävin aamulla rekisteröitymässä 'Spouses Clubin' jäseneksi, mikä on meille kv-vaimoille ilmaista. Kyseessä oli ns. superilmoittautumispäivä, jossa samassa tilassa varuskunnassa oli kymmeniä kerhoja esitteillä tilkkutäkin ompelusta akvarellimaalaukseen ja korujen tekemiseen. Ilmoittauduin vielä lounasklubiin, mikä tarkoittaa sitä, että kaksi henkilöä kerrallaan valmistaa lounaan noin 12-14 hlön ryhmälle kotonaan kerran kuukaudessa. Eli siis kun yhden kerran väkerrän jotain lounasta, saan nauttia loppuvuoden muiden tekemistä ruoista. Oikein hyvä diili! Toivottavasti. Ja kun vielä tämä kansainvälisten vaimojen oma ryhmä (IF-Spouses) tekee retkiä viikoittain jonnekin ja lisäksi on erilaisia muita tapahtumia (kuten pari viikkoa sitten pukeutumisneuvontaa), paritanssikurssi alkaa syyskuun lopussa ja golf-kurssi kestää vielä kuukauden verran, niin kyllä tässä saa kalenteria ihan tosissaan jo katsoa. 

Vapaa-aikakin on mennyt kovin aktiivisissa merkeissä! Viikko sitten perjantaina olimme mukana, kun teillekin jo tutut koiranpennut olivat vierailulla naapurikaupungin erityislasten koulussa. Koirien kasvattaja tekee säännöllistä yhteistyötä koulun kanssa ja hän on vieraillut sekä omien aikuisten koiriensa että eri pentueiden kanssa koululla useita kertoja. Osa lapsista osasi jopa kysellä nimeltä kasvattajan koiran perään! Koululla on myös pysyvästi johtavan sosiaalityöntekijän oma koira, joka tosin lähestyy jo eläkepäiviä. Koulun oppilaat ovat kaiken ikäisiä ja eri taustoilla. Yhteistä heille on vaikeat käytösongelmat, jonka vuoksi he eivät voi käydä normaalia koulua. Osa on väkivaltaisia, osalla on autismia tai joitain muita kehityshäiriöitä. Osa siirtyy myöhemmin normaaliin kouluun, mutta jotkut käyvät koko kouluikänsä tätä erityiskoulua. Perjantaina paikalla oli kaksi pentuetta eli yhteensä 14 ihanaa 7 1/2 -viikkoista labradoria. Jokaisella lapsella oli oma ohjaaja mukana, kun heidät vietiin koirien 'aitaukseen'. 

Oli upeaa katsoa, miten elämäänsä kyllästyneen näköisen teinitytön kasvot kirkastuivat, kun pieni pentu kiipesi hänen syliinsä. Osa oppilasta on kuulema hyvin väkivaltaisia, mutta koiria he käsittelevät aina mitä herkimmin. Aivan upeaa koiraterapiaa! 

Tulevana lauantaina on jälleen vuorossa hyväntekeväisyystapahtuma, jossa mainostetaan avustajakoiratoimintaa. Paikalla on myös pussauskoppi, jossa dollarilla saa suukon pennulta :) Sinne emme tosin valitettavasti itse ehdi mukaan. 

Viime lauantaina toisessa naapurikaupungissa vietettiin maissifestivaalia. Koko pääkatu oli suljettu noin kahden mailin matkalta ja molemmin puolin katua oli vieri vieressä erilaisia kojuja, joissa myytiin mitä erilaisimpia käsitöitä niin joulu- kuin Halloween aiheisina.  

Lisäksi yksi koju myi jotakin, mitä en olisi koskaan ikinä missään uskonut näkeväni! Siis valokatkaisijoiden suojuksia (vai kansia?), joita sai eri kuvioisina. Tietysti ostin tänne muutaman jouluaiheisen korvaamaan ne pari tapetoitua......

Ai niin ja samana lauantaina (itse asiassa to-su) täällä meidän pikkukylässämme vietettiin Corvette-tapahtumaa, joka on ilmeisesti mittaluokassaan maailman suurin. 

Lauantaina oli Corvette-paraati, jossa 500 Corvettea cruisaili hiljakseen pääkatua pitkin ja oli sen jälkeen kaduilla vielä pari tuntia nähtävinä. Olihan siellä autoja. Monta. Ja erilaista. 

 

Eli kyllä elämään saa vilskettä ja huisketta ihan ilman töitäkin! Nyt tulevana Labour-day -viikonloppuna lähdetään käymään Niagaran putouksilla tyttären kanssa, tiistaina hän palaa kotiin ja me vanhat jatkamme opiskelun täyteistä elämää täällä maalla. Ohessa vielä taidonnäytteeni elämäni ensimmäisistä karjalanpiirakoista, jotka olen ihan itse tehnyt! Hiomisen varaa lienee, mutta oikein hyviä olivat nämäkin. 

Elämäni ensimmäiset itse leivotut karjalanpiirakat, joista olen kovin ylpeä :)