Itärannikon kierros

Tehtiin Memorial Dayn (kaatuneiden muistopäivä) innoittamana vielä yksi reissu, kun miehen pari ylimääräistä vapaapäivää mahdollisti vähän pidemmän matkustamisen. Olimme suunnitelleen itään (tai koilliseen...) menemistä jo syksystä asti ja nyt siihen tuntui olevan oiva - ja viimeinen ! - tilaisuus, joten eikun menoksi! Matkasuunnitelmasta jouduimme kuitenkin vähän tinkimään, kun ei tämä maa ole vieläkään yhtään pienentynyt. Jätimme siis suosiolla Mainen ja New Hampshiren osavaltiot väliin ja keskityimme lähinnä Massachussetin eri kulmiin. 

Keskiviikkoiltapäivällä myöhään lähdimme ajamaan kohti koillista. Ensimmäiselle matkapäivälle tavoitteemme oli vain ajaa riittävän pitkälle eteenpäin, jotta olisimme kohtuullisen ajoissa Bostonissa torstaina. Yövyimme muutaman tunnin matkan päässä ihan kohtuullisessa majapaikassa, josta lähdimme aamulla heti liikkeelle. Aamupäivän ajoreitin varrelle osui (tai no, laitettiin osumaan) pieni Litchfieldin kaupunki, jota pidetään jonkinlaisena esikuvana tai innoittajana yhdelle lempisarjoistani, eli Gilmoren tytöille. 😊 Kaupunki oli ehkä hieman pettymys, vaikka tiesinkin, että ei siellä oikeasti ole kuvattu sarjasta mitään. Se oli kovin samanlainen kuin monet muutkin amerikkalaiset pikkukaupungit, mutta tulipahan silti käytyä! Sen lisäksi oli oikein kiva ajella pitkin Connecticutia ja törmätä sarjasta tuttuihin paikannimiin, kuten vaikkapa Hartfordiin. 

Pikaisen pyörähtämisen jälkeen jatkoimme eteenpäin Boston tavoitteena. Ajelimme aivan ihania vehreitä ja mutkaisia pikkuteitä keskellä todellista maalaismaisemaa! Pennsylvaniasta poikeen matkan varrella oli välillä jopa pieniä lampia tai järviä ja kaikkialla aivan upeita kukkivia puita ja pensaita. Kuinka ollakaan satuimme jostain putkahtamaan melko ison Outletin kohdalle, jossa toki piti hetkeksi pysähtyä. Pieni piipahdus kesti sen verran, että totesimme parhaaksi jäädä suosiolla sinne lähelle yöksi ja lähteä vasta aamusta eteenpäin. (Olemme käytännössä kaikilla matkoillamme ostaneet hotellin aina vasta yöpymispäivän iltapäivästä, kun tiedämme mitä haluamme tehdä ja missä.) Kun Bostonin hotellien hinnat ovat selvästi syrjäseutuja kalliimmat ja lisäksi kaupungeissa auton pysäköinnistä joutuu helposti maksamaan jopa 50 dollaria, oli väliyöpyminen myös taloudellisesti ihan järkevää. Varsinkin niiden ostosten jälkeen.....

Perjantaina saavuimme lopulta Bostoniin hyvissä ajoin aamupäivän aikana. Onneksemme pääsimme hotellihuoneeseen saman tien, veimme auton parkkiin ja lähdimme tallustelemaan kaupungille. Olimme todella todella huonosti varustautuneita reissuun, emmekä olleet selvittäneet etukäteen juuri mitään nähtävyyksiä. Sillä taktiikalla olemme välillä löytäneet ihastuttavia paikkoja, mutta toisaalta jälkikäteen kuulleet, että olemme missanneet joitakin 'pakollisia' nähtävyyksiä. Suuntasimme siis ihan ensin vierailukeskukseen, josta ostimme kartan ja lähdimme seuraavaan ns Vapauden reittiä.

Reitti oli tosi näppärästi merkattu katuun punaisella tiilirivistöllä ja kartassa oli jokaisesta nähtävyydestä lyhyt selostus. Kaikkineen mittaa tuli yhteen suuntaan noin neljä kilometriä, mutta lintsasimme hiukan lopussa ja jätimme mm USS Constitution -sotalaivan väliin. Sen sijaan kävimme ostamassa erittäin herkulliset sokeri- ja rasvapitoiset italiaiset leivonnaiset paikallisesta leipomosta, joka myös tuntui olevan jonkinlainen nähtävyys. Löysimme sen sattumalta seuraamalla (vastavirtaan) ihmisiä, joilla kaikilla näytti olevan leivoslaatikko kädessä. Ja kieltämättä, valikoima oli näyttävä ja makukin kohdallaan! Vaan ei niitä kovin montaa tai kovin monena päivänä voisi syödä.....

Olen jo aiemmin kertonut, että kotimme sijaitsee näppärällä paikalla Yhdysvaltojen historiaa ajatellen. Bostonin kierros oli tähän loistava täydennys! Tutustuimme tarkemmin kuuluisien Bostonin teekutsujen historiaan ja kävimme talossa, jossa itsenäisyyden kannattajat (tai Brittien näkökulmasta kapinalliset) ovat kokoontuneet. Ja jälleen saimme todeta, miten lapsille opetetaan kotimaan historiaa! Oppaan johdolla koululaiset eläytyivät yhden kokouksen tapahtumiin, he saivat valita puolensa ja sen mukaan ottivat kantaa puolesta tai vastaan. Loistavan vuorovaikutteinen tilaisuus, josta voisi meilläkin ottaa oppia. 

Kävimme myös paikalla, jossa tapahtui Bostonin verilöyly, jota voidaan pitää yhtenä voimakkaana sysäyksenä itsenäistymispyrkimykselle. Vierailimme vanhalla hautausmaalla, jonne on haudattu mm. Samuel Adams (yksi Yhdysvaltojen itsenäisyyden isistä), Bostonin verilöylyn uhrit ja Benjamin Franklinin vanhemmat. Ihana vanha pieni hautausmaa keskellä kaupunkia! Kävelykierroksen hauska yksityiskohta oli talo, jossa on aikanaan käyty vilkkaita poliittisia keskusteluja ja jonka yksi aktiivisista kävijöistä oli Henry Thoreau, jonka tuotantoon tutustuin viime syksynä filosofian kurssilla. Ei ole siis oppi mennyt hukkaan! Bostonissa oli paljon viehättäviä vanhoja rakennuksia, kauppahalleja, kokonainen italialainen kaupunginosa ja vilkas satama. Bostonissa kuulema on myös joitakin urheiluseuroja (!), mutta niistä emme välittäneet nyt ollenkaan. Ilmeisesti joillekin baseball oli isompi juttu, koska hotellissa naapurihuoneessamme selvästi  käytiin pelitapahtumat kohta kohdalta läpi pelin jälkeen. Aina aamukolmeen asti. Samoin ikkunamme alla kadulla käytiin jälkipeliä pitkälle aamuyön tunneille. Ei siis ihan paras yö meille noin niinkuin nukkumisen kannalta. 

Kiersimme seuraavana aamuna vielä hiukan keskustassa (Boston on aika kompaktin kokoinen ihan ydinkeskustan osalta) ja satamassa ja lähdimme sen jälkeen hankkimaan hiukan syvällisempää sivistystä ja suuntasimme Cambridgen kaupunkiin, Harvardin yliopistoon. Harvard on Yhdysvaltojen vanhin yliopisto. 

Se on perustettu vuonna 1636 ja saanut nimensä ensimmäisen lahjoittajan, John Harvardin mukaan. Perustutkinto-opiskelijoita siellä on noin 7000 ja jatkotutkintoa väkertää tuplaten tuo määrä. Sisäänpääsy ei onneksi ole ostettavissa, vaan Harvardiin päästäkseen pitää oikeasti olla lahjakas. Sisään otetaan vuosittain 1650 uutta opiskelijaa ja sisäänpääsyprosentti on vajaa 10. Ja siis ainoastaan riittävän fiksut (siis tosi fiksut!) edes hakevat sinne. Olemme vuoden aikana huomanneet, että ihan lukiosta lähtien opiskelijat pyrkivät hankkimaan mahdollisimman paljon erilaisia meriittejä, joilla sitten erottua yliopistojen hakuprosessissa. Upea paikka ihan jo arkkitehtuurinkin kannalta! Harmillista kyllä itse keskinen kampusalue oli varattu vuoden 1992 valmistuneiden luokkakokoukselle, mutta pääsimme kuitenkin kiertelemään melko hyvin eri puolilla koska yliopiston alue on todellakin iso!

Kaupunki (tai ehkä kaupungin osa) oli tosi boheemin oloinen, valtavasti kahviloita, pieniä putiikkeja, yliopiston kirjakauppa ja hirveästi kuhinaa joka puolella! Voi kun olisin ihan himpun verran nuorempi ja voisin lähteä opiskelemaan jonnekin! Ja siis Harvardiinhan nyt tietysti pääsee kuka vain, jos haluaa..... Vinkkinä kyllä ihan oikeasti nuorille, jotka vielä opiskelevat: hakeutukaa ihmeessä jonnekin opiskelijavaihtoon ja tutustukaa kampuselämään ja ottakaa kaikki irti nuoruudesta!!! Me siis jouduimme tyytymään pariin ostokseen kirjakaupassa ja valokuviin. 

Seuraava etappimme oli etelämmässä Cape Cod. Niemen koko oli minulle yllätys! Olisi ehkä pitänyt perehtyä näihin kohteisiin etukäteen hieman enemmän. Sosiaalinen media osoittautui kyllä aivan loistavaksi, kun ajomatkalla Cape Codille googlasin mitä siellä voisi tehdä. Törmäsin liki 10 vuotta vanhaan matkablogiin, jonka perusteella sitten osasimme mm päätien sijaan ajaa pohjoisempaa reittiä, jonka varrella oli ihastuttavia kyliä ja upeita taloja! Päämäärämme ensimmäiselle yölle oli Chatman (joka jostain syystä kääntyi päässäni koko ajan Gothamiksi....). Chatman oli tosi mahtava! Kaupunkia reunusti pitkä hiekkaranta, dyynejä ja riuttoja. Riuttojen vuoksi kuuluisa laiva Mayflower ei muuten koskaan onnistunut rantautumaan Chathamin rannikolle, vaan jatkoi matkaansa hiukan eteenpäin Provincetowniin (josta hieman myöhemmin lisää). 

Runsaan kilometrin mittainen pääkatu oli täynnä ravintoloita ja kauppoja, siellä oli vanha kirjasto, ihania taloja ja maineensa mukaisesti ihan mielettömästi lomalaisia koirien kanssa. Jokaisen liikkeen edessä oli juomakuppi koirille ja koko niemeä mainostetaankin lemmikkiystävällisenä matkakohteena. Hotellimme sijaitsi parikymmentä metriä hiekkarannasta ja aamukahvit joimmekin terassilla ja nautimme seesteisestä maisemasta ja suolaisen meren tuoksusta. Todella rentouttava ja hyvä fiilis jäi koko paikasta! 

Aamulla lähdimme ajamaan Cape Codin pohjoisimpaan kärkeen, Provincetowniin. Niemen kärki muodostuu ikäänkuin skorpionin hännästä jonka sisämutkassa on rauhallinen laguuni. Sinne lopulta tuo aiemmin mainittu Mayflower viimein rantautui ja ensimmäiset uudisasukkaat saapuivat itärannikolle jäädäkseen. Hekään eivät tosin jääneet Provincetowniin, vaan jatkoivat vielä hiukan pohjoisemmaksi, mutta Cape Cod on joka tapauksessa siirtokuntien perustamisen kannalta aivan keskeinen paikka. 

Ajomatkaa niemen alusta, sen juuresta, kärkeen asti on hiukan vajaa kaksi tuntia. Provincetown on tunnettu vapaamielinen LGBT-lomakohde ja jälleen joka paikassa toivotettiin lemmikit tervetulleiksi. Koiranomistajan unelmakohde! Kaupungin väkiluku moninkertaistuu kesäisin. Memorial Day viikonloppu oli kesäkauden lähtölaukaus ja kadut olivat nyt jo täynnä turisteja. Voi vain kuvitella, minkälainen kuhina siellä on keskellä kesää!

Cape Cod on valaiden bongaukseen erinomainen paikka. Mekin osallistuimme reilun kolmen tunnin risteilylle, jolla silmät tarkkana tuijotimme horisonttiin. Lähemmäskin kannatti katsoa, koska näimme useita valaita aivan laivamme vieressä! Oli mahtavaa katsoa, kun valtavat valaat ensin roiskauttivat vettä ilmaan ja vähän sen jälkeen näimme majesteettisen suuren hahmon nousevan vedestä ja sukeltavan taas takaisin. En kyllä taaskaan nähnyt yhtään sellaista ilmaan korkealle hyppäävää valasta (niitä näimme Floridan SeaWorldissa 😁), mutta kyllä tuollainen iso valas luonnossa on aivan mahtava näky! Bonuksena laivan vieressä näkyi myös muutama hylje ja kaksi haita evät tanakasti pystyssä. Upea reissu!

Sään puolesta Cape Codissa ei ole koskaan kovin kuuma, koska meri-ilmasto viilentää sitä sopivasti. Toisaalta myöskään talvet eivät ole niin kylmiä kuin mantereen puolella. Minun kesääni sää on ehkä hiukan liian viileä (valasristeilyllä jopa jäätävän kylmä!), mutta paikkana älyttömän viehättävä! Ja talot olivat vauraan, siistin ja hyvinvoivan näköisiä. Suosittelen käyntikohteeksi, jos vain mitenkään matkareitille sopii!

Kotiinpaluun aloitimme sunnuntai-iltana ja kotiin pääsimme lopulta maanaintaina alkuillasta parilla pikku pysähdyksellä matkan varrella. Hotellikokemuksia kertyi taas ihan mukavasti. Aamupalat koostuivat jälleen lähinnä paahtoleivästä marmeladilla tai voilla, joissakin hotelleissa oli jugurttia, joskus oli omenia tai banaania. Joka paikassa taisi olla tarjolla jonkinlainen viineri-/muffinsi-/pannukakkuvaihtoehto. Automaattituoremehua tarjottiin yhtä paikkaa lukuunottamatta kaikissa, mutta yhdessä se oli täysin juomakelvotonta. Kotimaisen Cumuluksen aamupalapöytää on tullut monta kertaa ikävä! Suihkuista tuli lämmintä vettä, mutta veden paineen kanssa oli välillä haasteellista saada hiukset pestyä. Kaikissa oli kuitenkin sänky ja vessa, joten minimisetti oli tarjolla. Ja koska oli pyhäviikonloppu, olivat hinnat aika lailla yläkanttiin. Kotiinpaluu tuntui hyvälle, vaikkakin jo haikealle. Olihan tämä viimeinen retki, jonka tästä talosta teimme. Seuraavan kerran lähdetään reissuun alle kahden viikon kuluttua, jolloin tarkoitus on kiertää hieman Yhdysvaltojen länsi- ja eteläosia. Ja sille reissulle lähdettäessä laitetaan ovi täällä takanamme lopullisesti lukkoon. 

Tulevat vajaat kaksi viikkoa ovat täynnä ohjelmaa. Jälleen kerran. Tuntuu, että jokainen haluaa järjestää läksiäisbileet joko koko perheelle tai sitten näitä meidän naisten aamiaisia tai lounaita. Väliin mahtuu myös yhdet synttärit ja kaksi kertaa puolustusvoimien lippujuhlavastaanotto: ensimmäisen järjestämme itse oikeana päivänä 4.6. ja seuraava on Washington D.C:ssä 6.6. illalla. Välillä 30.5 - 10.6 on kalenterissani 13 tapahtumaa. Ja tässä samalla pitäisi vielä viimeistellä kirjoitukseni sinne Suomeen oikeisiin töihin, pakata ja leipoa lippujuhlaan. Ei kuitenkaan ehkä tuossa järjestyksessä. 

Ja siis vieläkään en ole järjestänyt vanhoja (enkä uusia) valokuvia, mutta ehkä ehdin paremmin sitten, kun käyn taas rauhallisesti töissä 😀

Neljä viikkoa, mutta arki jatkuu

Pahoitteluni siitä, että seuraavat harvat blogit, joita vielä on tulossa, ovat väkisinkin joiltakin osin lähtöpainotteisia. Se nyt vaan on mielessä jo aika tiuhaan. Lähtö. 

Äitienpäiväsunnuntaista on enää tasan neljä viikkoa siihen, kun laitamme kotiovemme lukkoon, hyppäämme autoon ja ajamme lentokentälle. Meitä varoitettiin jo syksyllä siitä, että mitä vähemmän aikaa on jäljellä, sitä nopeammin se kuluu. Ja niin se tuntuu menevän! Viimeinen lounastapaaminen, viimeinen iltajuhla, viimeinen leffailta jne. Tai niihin pakollisiin ostoksiin liittyvä pohdiskelu: vieläkö mennään outlettiin vai olisiko tämä jo tässä? (Vaatekaappiin katsoessa sanoisin, että se on tässä....) Tuntuu, että tässä vaiheessa sitä yrittää tehdä asioita ihan pakonnomaisesti siinä pelossa, että jos en nyt tee, niin saanko enää koskaan toista mahdollisuutta. Ja kuitenkin arkielämä kulkee tässä sivussa ihan omaa arkista latuaan, käydään jumpassa, ruokakaupassa, siivotaan ja tehdään kävelyretkiä. 

Surullisinta - tai haikeinta - tässä on tietysti ihanista ihmisistä luopuminen. Vuoden mittaan voin ihan rehellisesti sanoa ystävystyneeni joidenkin kanssa ja tuntuu ihan kamalalle, että en näkisi heitä enää koskaan. Täytynee tehdä vähän tavoitteellisempaa lomasuunnittelua jatkossa 😊

Lomasta puheenollen olen jo aloittanut myös osittaisen työnteon. Lupauduin tekemään täältä käsin jonkin verran töitä työnantajalleni. Etätyö sopii hyvin, koska kyseessä on lähinnä lukemista ja kirjoittamista. Ja yllätyksekseni olen huomannut, että ihan virallisten (ja suomenkielisten!) asiakirjojen lukeminen on oikeastaan tosi kivaa! Sitäpaitsi tekee myös hyvää hiukkasen perehtyä käynnissä oleviin asioihin hieman ennen kuin joudun ihan tosissani niiden kanssa tekemisiin heinäkuussa. Tämä etätyöprojekti on myös vahvistanut näkemystäni siitä, että haluan käydä töissä, vaikka tämä vapaalla oleminenkin on ollut oikein mukavaa. Hetken aikaa tässä keväällä jo harkitsin mahdollisuutta jatkaa vapaaherrattaren elämää, perhetilanne kun olisi antanut siihen hyvän syyn, mutta päädyin kuitenkin palaamaan takaisin tiukkaan työelämään. Monen täkäläisen ystäväni suureksi hämmästykseksi. Ehkä suomalaisena naisena olen vain niin työorientoitunut tai sitten työni on oikeasti niin mielekästä ja motivoivaa, että en halua jättää sitä!

Lauantai-iltana juhlimme War Collegen kurssin päätösjuhlaa. Kyseessä oli ilta oikein perinteisen sotilaskaavan mukaan, paljon puheita, juhlamaljoja, erilaisia univormuja ja naisilla upeita juhlapukuja. 

Ja amerikkalaiseen tapaan ruoka ei tälläkään kerralla ollut mitenkään kovin kaksista....  Huomasin myös - jälleen kerran -, että en taida olla mitenkään perinteisen mallin mukainen Nainen.

Suurin osa ystävistäni puhui juhlapuvusta ja sen/niiden hankkimisesta jo useita viikkoja tai jopa kuukausia etukäteen. He pohtivat missä ja miten huoltaisivat kyntensä ja hoidattaisivat kasvonsa. Kun minulta viime viikolla kysyttiin, missä aion laitattaa hiukseni ja kun epämääräisesti vastasin, että en vielä tiedä pidänkö ne auki vai kiinni, mutta eiköhän se viimeistään pukeutuessa selviä, sain osakseni (taas) vähän kummastelevia (sääliviä?) katseita. Ei, en edelleenkään jaksa käyttää viikkoja sen miettimiseen, mitä laitan päälleni ja minkävärinen hiussolki parhaiten sopisi kenkien kanssa.

Ostin hameeni pari kuukautta sitten, kun kohdalle löytyi sopiva. Sen verran olin jo alustavaa vilkuilua aiemmin tehnyt, että tiesin että ns Kyllikkikvirolainen -hame ei ole minun tyyliäni. Samoin olin jo joutunut huomaamaan, että myös pienet koot ovat selvästi kiven alla! Joten, kun kriteerit täyttävä klänninki löytyi, nappasin sen mukaan. Ja viime viikolla ostin elämäni korkeimmat ja epämukavimmat juhlakengät (treenasin kenkien käyttöä kotona, mieheni mielestä ei oikein sopinut trikoiden kanssa, en ymmärrä miksi 😀) ja samanvärisen iltalaukun sekä Walmartista sen hiussoljen ja totesin, että niillä mennään. Ja mielestäni lopputulos oli oikein hyvä. 

Ensi viikolle on luvassa kiireinen ohjelma. Maanantaina lounasklubi, tiistaina maaesittely ja golf-kilpailu (jossa minä osallistun ainoastaan grilli-iltaan), keskiviikkona miesten fudismatsi ja sen jälkeen picnic, joka on noin 400 hlön tilaisuus, johon taas 'saamme' valmistaa jotain tyypillistä oman maamme ruokaa. Torstaina on vuorossa ensi viikon läksiäisjuhlan valmistelukokous, perjantaina toinen maaesittely sekä illalla australiaisen kurssilaisen ylentämisseremonia (ensimmäinen naispuolinen prikaatinkomentaja) ja lauantaina juhlitaan puolestaan Norjan kansallispäivää. 

Ei täällä siis edelleenkään ehdi tulla aika pitkäksi. Olemme myös jo aloittaneet alustavasti lajittelemaan tavaroitamme pakkaamista varten. Meillähän on helppoa, kun muutamme käytännössä vain vaatteemme ja joitain henkilökohtaisia tavaroita. Osa perheistä pakkaa kuormaan koko kodin astioineen päivineen ja toivoo, että muuttokuorma saapuu suurin piirtein ajallaan kotipaikkakunnalle. 

Myös ruokakaappien tyhjennys on käynnissä. Nyt viimeistään on aika käyttää ne kurpitsasäilykkeet, jotka hankin kiitospäivää varten. Varoitin miestäni, että meillä voi lähiaikoina olla melko mielikuvituksellisia ruokia, kun yritän yhdistää kaikki erilaiset pussinpohjat, joita kaapeissa vielä on. Mutta eikö oliivi-artisokka-tonnikala-pestopasta kuulosta ihan hyvälle? Ja jos ei muuta keksi, niin pizzaanhan voi perinteisesti tunkea mitä vain! Jäljellä on myös sen verran kardemummaa, että voin leipoa vielä korvapuusteja. Pakastimessa on lähinnä karjalanpiirakoita, salmiakkikossun jämät ja jäitä, muuten se alkaa olla jo aika tyhjässä kunnossa. Ehkä vaikeinta on päästä eroon kaikesta suklaasta! Kun Hersheyn jättiläismyymälä on lähes vieressä, niin joka keikalla sieltä on tarttunut tuomisia. Ja jos me mieheni kanssa syömme kahden kaikki jäljellä olevat suklaat, ei vuorokaudessa riitä enää tunteja kuluttamaan kaikkea sitä kalorimäärää! Täytynee ryhtyä viemään suklaatuliasia joka paikkaan, mihin vielä olemme menossa. 😀

Viimeisiä viikkoja siis viedään. Kesä on vihdoin saapunut tänne yllättävän epävakaisen kevään jälkeen. Syksy oli niin ihanan lämmin ja kun talvikin selvittiin suomalaisittain hyvin minimaalisella lumella ja ilman pakkasia, niin odotin, että kevät ja kesä alkaisivat ihan tosissaan jo paljon aikaisemmin. Huhtikuulta asti on ollut satunnaisia t-paita -päiviä, mutta sen jälkeen on taas saattanut tarvita pitkähihaista. Taisinpa yhden kerran ottaa jopa nahkatakin käyttöön! Mutta tästä eteenpäin toivon selviäväni pelkillä shortseilla ja hameilla syyskuulle asti! Pitäkää huoli, että Suomeen on tulossa hellekesä!!! Kotiinpaluun ajatus tuntuu hyvälle, mutta kuitenkin vielä kaukaiselle. Päivä kerrallaan 😊

Turistioppaana jälleen

Muutaman kuukauden tauon jälkeen pääsimme taas leikkimään matkatoimistoa ja turistiopasta. Vanhempi sisareni miehensä kanssa tuli meille viikoksi kyläilemään ja samalla myös ensimmäistä kertaa elämässään Yhdysvaltoihin. Heti heidän jälkeensä tuli isäni vieraaksemme ja viipyi myös hieman yli viikon. 

Tutulla rutiinilla olimme järjestäneet vieraillemme ns. pakolliset kohteet nähtäväksi. Ne, joihin muutkin vieraamme ovat päässeet tutustumaan - halusivat tai eivät 😉 Täytyy kyllä jälleen kerran todeta, että pieni kyläpahasemme sijaitsee aika loistavalla paikalla noin niinkuin maan historiaan tutustumisen kannalta. Ensinnäkin New York, josta suurin osa suomalaisistakin on saanut ensimmäisen ja jopa ainoan kokemuksensa, sijaitsee noin neljän tunnin auto-/junamatkan päässä. Siellä ensin tulleet viikon vieraat viettivät pari ensimmäistä päivää tasoittamassa aikaeroa ja tutustumassa kaupungin keskeisiin nähtävyyksiin. 

Isäni kanssa teimme kahdestaan junamatkan tähän elokuvista ja tv-sarjoista tuttuun kohteeseen. Reissu oli muuten oikein hyvä kaksine sight-seeing bussikierroksineen, mutta valitettavasti kohdallemme osui aivan katastrofaalisen kova kaatosade. Vapauden patsaankin kiersimme melko pikaisesti ennenkuin suuntasimme takaisin laivarantaan ja mantereen puolelle. Mutta reilussa vuorokaudessa isäni sai aika hyvän kattauksen New Yorkista. Tähän mennessä kaikki vieraamme (ja myös me itse) olemme pitäneet enemmän Washington D.C:stä. Ero näiden kahden kaupungin välillä on todella huomattava! D.C huokuu vaurautta, siisteyttä, väljyyttä ja rauhallisuutta. New Yorkissa on koko ajan kaikkea käynnissä yhtä aikaa ja jopa ihmisten kävelytyyli ja käyttäytyminen on erilaista. Jos jommassa kummassa kaupungissa pitäisi asua, valintani olisi selkeästi pääkaupunki. 

Philadelphiaan kahden tunnin päähän emme nyt ehtineet kumpienkaan vieraidemme kanssa, mutta se on varmastikin keskeisin kaupunki Yhdysvaltojen itsenäistymisen kannalta. Siellä on esimerkiksi allekirjoitettu itsenäisyysjulistus ja siellä on myös se kuuluisa Liberty Bell. Philadelphiakin on keskeisiltä nähtävyyksiltään näppärän kokoinen. Ja tällä lähes vuoden kokemuksella täytyy sanoa, että jos nämä amerikkalaiset jotain osaavat tehdä, niin rakentaa omasta maastaan ja historiastaan kertovia museoita! Kaikki ovat olleet tähän mennessä erittäin selkeitä ja informatiivisia. Toki myös melko nationalistisia, mutta se sallittakoon. 

Gettysburg puolestaan oli käänteentekevä kaupunki sisällissodan aikana. Gettysburgissa Abraham Lincolnkin piti kuuluisan Gettysburgin puheensa, jonka teksti on kopioitu hänen monumenttiinsa Washingtonissa. Toki olen tiennyt Lincolnin merkityksestä USA:n yhtenäisyydelle ja että häntä pidetään tavallaan nykyisen
USA:n henkisenä isänä, mutta vasta käytyäni Washingtonissa ja Gettysburgissa useampaan kertaan, olen alkanut paremmin ymmärtää sitä henkilökulttia, joka hänen ympärilleen on rakennettu. Gettysburgin pelloilla menetti kolmena heinäkuun päivänä henkensä noin kahdeksan tuhatta sotilasta ja haavoittui tai katosi runsas 40 000 ihmistä. Taistelu oli koko sodan tuhoisin. Olen nyt käynyt taistelusta kertovassa museossa muistaakseni viisi kertaa, kuullut selostuksen sen kulusta ja nähnyt paikat, joissa taisteluja käytiin. 

Joka kerta museossa kiinnitän huomiota johonkin uuteen yksityiskohtaan ja joka kerta vuodatan vähintäänkin sisäisesti kyyneleitä noiden hukattujen nuorten miesten elämien vuoksi. En vaan kerta kaikkiaan voi käsittää sodan järjettömyyttä! Ovatko hyödyt oikeasti uhrauksiin nähden oikeassa suhteessa? Kuudetta kertaa en kuitenkaan enää kierrokselle lähtenyt, vaan mieheni sai tällä kertaa toimia yksin asiantuntevana oppaana isälleni (Selvennyksen vuoksi, kuvassa ei ole isäni vaan siskoni mies 😀). Ja kuulema oikein hyvä opas olikin! Saattaa olla, että ylennän hänet jossain vaiheessa kuljettajan roolista apulaisoppaaksi!

Neljäs lähellä oleva tärkeä käyntikohde on tietenkin pääkaupunki Washington D.C, joka sekin on ainoastaan noin kahden tunnin ajomatkan päässä. Siellä sijaitsevat kaikki nykyisen USA:n keskeisimmät muistomerkit, hallintorakennukset ja tietysti presidentin asunto ja työpaikka Valkoinen talo. Washington on vieläpä erittäin turistiystävällisesti suunniteltu kaupunki: kaikki nämä tärkeimmät nähtävyydet sijaitsevat kohtalaisen pienellä alueella, jonka hyväjalkainen selvittää päivässä tai vähintäänkin kahdessa. Oikein huomaavaista suunnittelua!

Ja jopa 84-vuotias isäni käveli koko alueen päästä päähän päivän aikana ja ihan valittamatta! Yritin kyllä ehdottaa taukoja säännöllisin välein, mutta isäni lähitti valitti sitä, että jos johonkin pysähdytään ja istutaan alas, on liikkeelle lähteminen sen jälkeen jäykillä jaloilla hankalampaa. Ja niinpä sitten pysyttiin enimääkseen liikkeellä. Kaikkiaan kävelyä tuli meille varmasti kuutisen kilometriä ja lisäksi museossa kiertelyt päälle. Ja tietysti kävely hotellista metrolle ja takaisin. Reipas mies täytyy sanoa!

Jos varsinaiset monumentit ovatkin kohtuullisen näppärärästi käytävissä, museoihin sen sijaan voi kevyesti varata vaikka pari viikkoa! Niitä siellä riittää suureenkiin kulttuurinälkään. Ja mikä parasta: kaikki Smithsonian-museot ovat ilmaisia! 

Tällä kertaa kävimme molempien vieraidemme kanssa avaruusmuseossa, jossa sielläkin olisi saanut kulumaan ihan helposti koko päivän. Aika hienoa oli nähdä livenä auto, jolla ensimmäisen kerran käytiin kuussa (siis kyllä sinne toki ensin mentiin raketilla, autoa käytettiin vasta perillä 😁) Lisäksi pääsin koskemaan kuusta tuotua kiven palasta. Avaruusasioiden lisäksi oli myös oma osastonsa lentämisen alkuvuosista, Wrightin veljesten historia ja heidän lentokonekehitelmänsä sekä Charles Lindbergin kone, jolla hän lensi Atlantin yli. En ole mikään erityinen avaruus- tai lentokonefani, mutta tuolla oli kyllä aivan älyttömästi mielenkiintoista nähtävää! 

Sisareni 'ryhmän' kanssa onnistuimme myös pääsemaan Capitolin eli kongressitalon kierrokselle, jossa kuulimme jälleen monta mielenkiintoista yksityiskohtaa sekä itse rakennuksesta että siellä aikanaan käydyistä keskusteluista. Ehdottomasti suosittelen käyntikohteeksi! Emme olleet varanneet käyntiä etukäteen, mutta vierailukeskuksessa on mahdollisuus jonottaa vapautuvia saman päivän lippuja ja selvisimme tällä kertaa vain runsaan 10 minuutin jonottamisella. Hieno juttu!

Pakollinen käyntikohde Pennsylvaniassa on myös Amishien asutus Lancasterin alueella ja sinne vein myös nuoremmat vieraani. Itse en tällä kertaa osallistunut kiertoajelulle ja käytin tuon puolitoistatuntisen teekupin ja lukemisen äärellä läheisessä kahvilassa. Toistaiseksi vieraamme ovat pitäneet amishien elämään tutustumista käymisen arvoisena. Tosin sisareni huomautti, että tuntuu hieman hassulle mennä katsomaan bussin ikkunasta, kun ihmiset elävät arkielämäänsä, käyvät kaupassa, viljelevät maata tai kuivattavat pyykkiä. Vähän kuin safariajelu ihmisistä, jossa näet kohteet luonnossa. Noin niinkuin hieman kärjistäen sanottuna. 

Ja vielä viimeinen peruspakettiin kuuluva kohde on tietysti Hersheyn kaupunki ja suklaatehdas. Sieltä ei ole tainnut kukaan vielä lähteä ilman suklaakassillista..... Tosin Fazerin parissa kasvaneena en edelleenkään erityisesti välitä Hersheyn suklaasta. Minun makuuni hieman liian makeaa ja rasvaista. Mutta kyllä sen toki syötyä saa! Tällä kertaa sisareni reissulle olimme fiksusti varanneet mukaamme kylmälaukun, jolla varmistimme että suklaa oli suurinpiirtein saman muotoista vielä kotonakin kuin mitä se oli kaupasta lähtiessä. Määrä saattoi hiukan huveta pieniin maistiaisiin...

Näiden peruskohteiden lisäksi olemme pyrkineet järjestämään muita paikallisia käyntikohteita, mielenkiintoisia messuja, näyttelyitä tai kulttuuritapahtumia. Olemme yrittäneet valita eri tavoin kiinnostavia ravintoloita, käyneet erilaisissa ruokakaupoissa ihmettelemässä sipsi-pussien loputtomia rivejä, pakastealtaiden jättimäisiä kalkkunoita tai erilaisia eksoottisia hedelmiä ja juureksia, joiden valmistamista tai makua voi vain arvailla. Ja siis todellakin arvailla. Edelleenkään lähes vuoden jälkeen en ole tehnyt sitä, mitä suunnittelin jo heinäkuussa eli, että ostaisin jonkun kummajaisen, googlaisin mitä siitä voi tehdä ja yrittäisin parhaani mukaan muokata siitä jollakin lailla syömäkelpoisen aterian. Mutta onhan tässä vielä aikaa! 

Olemme myös käyneet outleteissa, joissa tarjontaa riittää jokaiseen makuun ja lompakkoon, olemme hämmästyttäneet vieraamme käyttämällä sujuvasti kuponkeja (siis outleteissa, ruokakaupassa en ole edelleenkäään niihin sortunut! tai no ihan vähän ehkä....) ja lisäksi olemme kolunneet hyllyjä tavallisissa ostoskeskuksissa, Walmartissa ja Macy's tavaratalossa, vierailleet maalaismarkkinoilla ja kannustaneet jääkiekko-otteluissa. Baseballiin emme sentään ole ketään pakottaneet!! Joku raja meidänkin määräilyllämme 😀

Vaikka keskeiset käyntikohteet jokaisen vieraamme kanssa ovat olleet aika samoja, olemme joka kerta itsekin oppineet valtavasti uutta! Samalla se on ollut loistava tapa tutustua paikalliseen tapahtumatarjontaan, mennä uusiin ravintoloihin ja ihan vain ajella ympäriinsä katsomassa ympäröivää maailmaa. Ihan mielellämme olemme siis menneet uudestaan ja uudestaan suklaajunaan (kyllä, aina vain!) tai Lincolnin muistomerkille. Olen varmasti oppinut Yhdysvaltojen historiasta tämän vuoden aikana enemmän kuin koskaan kouluaikoinani. Olen myös oppinut jotain amerikkalaisten luonteenpiirteistä tai elämänasenteesta. Olen myös oppinut, että yli 300-miljoonaiseen kansaan mahtuu monenlaista tallaajaa. 

Turistikierrokset ovat meidän osaltamme nyt tässä. Kiitän kaikkia vieraitamme, ihana oli saada vaihtelua arkeen ja tutustuttaa muita tähän pikkukaupunkiimme ja lähiympäristöön. Ihanaa oli myös saada viettää vähän enemmän laatuaikaa läheisten kanssa. Kun viikon verran viettää yhdessä, tulee juteltua paljon erilaisista asioista. Samalla voi vahingossa oppia itsestäänkin jotain. Isäni kanssa vietettävään viikkoon suhtauduin hieman jännityksellä. En edes muista, koska olemme olleet muutamaa tuntia pidempään yhdessä sen jälkeen kun äitini nukkui pois runsas 17 vuotta sitten. Hienoa oli viettää viikko hänen kanssaan, vaikka toisaalta täytyy sanoa, että ihan hyvä, että meillä kummallakin on jo omat kodit ja omat elämät..... Täytyy kyllä toivoa, että olen perinyt terveysgeenini siltä puolelta sukua. Kunto isälläni on loistava ja positiivinen ja utelias suhtautuminen elämään ja maailmaan on edelleen jäljellä. Tavallaan erityisesti sisareni ja isäni vierailujen aikana sain tehdä jälleen matkan omaan ja sukuni historiaan. Voiko parempaa turistimatkaa tehdäkään?