Neljä viikkoa, mutta arki jatkuu

Pahoitteluni siitä, että seuraavat harvat blogit, joita vielä on tulossa, ovat väkisinkin joiltakin osin lähtöpainotteisia. Se nyt vaan on mielessä jo aika tiuhaan. Lähtö. 

Äitienpäiväsunnuntaista on enää tasan neljä viikkoa siihen, kun laitamme kotiovemme lukkoon, hyppäämme autoon ja ajamme lentokentälle. Meitä varoitettiin jo syksyllä siitä, että mitä vähemmän aikaa on jäljellä, sitä nopeammin se kuluu. Ja niin se tuntuu menevän! Viimeinen lounastapaaminen, viimeinen iltajuhla, viimeinen leffailta jne. Tai niihin pakollisiin ostoksiin liittyvä pohdiskelu: vieläkö mennään outlettiin vai olisiko tämä jo tässä? (Vaatekaappiin katsoessa sanoisin, että se on tässä....) Tuntuu, että tässä vaiheessa sitä yrittää tehdä asioita ihan pakonnomaisesti siinä pelossa, että jos en nyt tee, niin saanko enää koskaan toista mahdollisuutta. Ja kuitenkin arkielämä kulkee tässä sivussa ihan omaa arkista latuaan, käydään jumpassa, ruokakaupassa, siivotaan ja tehdään kävelyretkiä. 

Surullisinta - tai haikeinta - tässä on tietysti ihanista ihmisistä luopuminen. Vuoden mittaan voin ihan rehellisesti sanoa ystävystyneeni joidenkin kanssa ja tuntuu ihan kamalalle, että en näkisi heitä enää koskaan. Täytynee tehdä vähän tavoitteellisempaa lomasuunnittelua jatkossa 😊

Lomasta puheenollen olen jo aloittanut myös osittaisen työnteon. Lupauduin tekemään täältä käsin jonkin verran töitä työnantajalleni. Etätyö sopii hyvin, koska kyseessä on lähinnä lukemista ja kirjoittamista. Ja yllätyksekseni olen huomannut, että ihan virallisten (ja suomenkielisten!) asiakirjojen lukeminen on oikeastaan tosi kivaa! Sitäpaitsi tekee myös hyvää hiukkasen perehtyä käynnissä oleviin asioihin hieman ennen kuin joudun ihan tosissani niiden kanssa tekemisiin heinäkuussa. Tämä etätyöprojekti on myös vahvistanut näkemystäni siitä, että haluan käydä töissä, vaikka tämä vapaalla oleminenkin on ollut oikein mukavaa. Hetken aikaa tässä keväällä jo harkitsin mahdollisuutta jatkaa vapaaherrattaren elämää, perhetilanne kun olisi antanut siihen hyvän syyn, mutta päädyin kuitenkin palaamaan takaisin tiukkaan työelämään. Monen täkäläisen ystäväni suureksi hämmästykseksi. Ehkä suomalaisena naisena olen vain niin työorientoitunut tai sitten työni on oikeasti niin mielekästä ja motivoivaa, että en halua jättää sitä!

Lauantai-iltana juhlimme War Collegen kurssin päätösjuhlaa. Kyseessä oli ilta oikein perinteisen sotilaskaavan mukaan, paljon puheita, juhlamaljoja, erilaisia univormuja ja naisilla upeita juhlapukuja. 

Ja amerikkalaiseen tapaan ruoka ei tälläkään kerralla ollut mitenkään kovin kaksista....  Huomasin myös - jälleen kerran -, että en taida olla mitenkään perinteisen mallin mukainen Nainen.

Suurin osa ystävistäni puhui juhlapuvusta ja sen/niiden hankkimisesta jo useita viikkoja tai jopa kuukausia etukäteen. He pohtivat missä ja miten huoltaisivat kyntensä ja hoidattaisivat kasvonsa. Kun minulta viime viikolla kysyttiin, missä aion laitattaa hiukseni ja kun epämääräisesti vastasin, että en vielä tiedä pidänkö ne auki vai kiinni, mutta eiköhän se viimeistään pukeutuessa selviä, sain osakseni (taas) vähän kummastelevia (sääliviä?) katseita. Ei, en edelleenkään jaksa käyttää viikkoja sen miettimiseen, mitä laitan päälleni ja minkävärinen hiussolki parhaiten sopisi kenkien kanssa.

Ostin hameeni pari kuukautta sitten, kun kohdalle löytyi sopiva. Sen verran olin jo alustavaa vilkuilua aiemmin tehnyt, että tiesin että ns Kyllikkikvirolainen -hame ei ole minun tyyliäni. Samoin olin jo joutunut huomaamaan, että myös pienet koot ovat selvästi kiven alla! Joten, kun kriteerit täyttävä klänninki löytyi, nappasin sen mukaan. Ja viime viikolla ostin elämäni korkeimmat ja epämukavimmat juhlakengät (treenasin kenkien käyttöä kotona, mieheni mielestä ei oikein sopinut trikoiden kanssa, en ymmärrä miksi 😀) ja samanvärisen iltalaukun sekä Walmartista sen hiussoljen ja totesin, että niillä mennään. Ja mielestäni lopputulos oli oikein hyvä. 

Ensi viikolle on luvassa kiireinen ohjelma. Maanantaina lounasklubi, tiistaina maaesittely ja golf-kilpailu (jossa minä osallistun ainoastaan grilli-iltaan), keskiviikkona miesten fudismatsi ja sen jälkeen picnic, joka on noin 400 hlön tilaisuus, johon taas 'saamme' valmistaa jotain tyypillistä oman maamme ruokaa. Torstaina on vuorossa ensi viikon läksiäisjuhlan valmistelukokous, perjantaina toinen maaesittely sekä illalla australiaisen kurssilaisen ylentämisseremonia (ensimmäinen naispuolinen prikaatinkomentaja) ja lauantaina juhlitaan puolestaan Norjan kansallispäivää. 

Ei täällä siis edelleenkään ehdi tulla aika pitkäksi. Olemme myös jo aloittaneet alustavasti lajittelemaan tavaroitamme pakkaamista varten. Meillähän on helppoa, kun muutamme käytännössä vain vaatteemme ja joitain henkilökohtaisia tavaroita. Osa perheistä pakkaa kuormaan koko kodin astioineen päivineen ja toivoo, että muuttokuorma saapuu suurin piirtein ajallaan kotipaikkakunnalle. 

Myös ruokakaappien tyhjennys on käynnissä. Nyt viimeistään on aika käyttää ne kurpitsasäilykkeet, jotka hankin kiitospäivää varten. Varoitin miestäni, että meillä voi lähiaikoina olla melko mielikuvituksellisia ruokia, kun yritän yhdistää kaikki erilaiset pussinpohjat, joita kaapeissa vielä on. Mutta eikö oliivi-artisokka-tonnikala-pestopasta kuulosta ihan hyvälle? Ja jos ei muuta keksi, niin pizzaanhan voi perinteisesti tunkea mitä vain! Jäljellä on myös sen verran kardemummaa, että voin leipoa vielä korvapuusteja. Pakastimessa on lähinnä karjalanpiirakoita, salmiakkikossun jämät ja jäitä, muuten se alkaa olla jo aika tyhjässä kunnossa. Ehkä vaikeinta on päästä eroon kaikesta suklaasta! Kun Hersheyn jättiläismyymälä on lähes vieressä, niin joka keikalla sieltä on tarttunut tuomisia. Ja jos me mieheni kanssa syömme kahden kaikki jäljellä olevat suklaat, ei vuorokaudessa riitä enää tunteja kuluttamaan kaikkea sitä kalorimäärää! Täytynee ryhtyä viemään suklaatuliasia joka paikkaan, mihin vielä olemme menossa. 😀

Viimeisiä viikkoja siis viedään. Kesä on vihdoin saapunut tänne yllättävän epävakaisen kevään jälkeen. Syksy oli niin ihanan lämmin ja kun talvikin selvittiin suomalaisittain hyvin minimaalisella lumella ja ilman pakkasia, niin odotin, että kevät ja kesä alkaisivat ihan tosissaan jo paljon aikaisemmin. Huhtikuulta asti on ollut satunnaisia t-paita -päiviä, mutta sen jälkeen on taas saattanut tarvita pitkähihaista. Taisinpa yhden kerran ottaa jopa nahkatakin käyttöön! Mutta tästä eteenpäin toivon selviäväni pelkillä shortseilla ja hameilla syyskuulle asti! Pitäkää huoli, että Suomeen on tulossa hellekesä!!! Kotiinpaluun ajatus tuntuu hyvälle, mutta kuitenkin vielä kaukaiselle. Päivä kerrallaan 😊