Lähtö häämöttää!

Tässä ollaan vihdoinkin! Vai vasta nyt? Reissua on suunniteltu enemmän ja vähemmän jo lähes vuoden ajan ja välillä koko ajatus on tuntunut ihan epätodelliselle. Vielä silloinkin, kun jäin töistäni vuorotteluvapaalle maaliskuun lopussa, oli lähtöpäivä jossain kaukana tulevaisuudessa - valoisassa kesässä. Nyt ollaan tilanteessa, jossa lasketaan jäljellä oleva aika enää yhden käden sormilla.

Mieheltäni tiedusteltiin runsas vuosi sitten kiinnostuksesta lähteä vuodeksi opiskelemaan USA:aan. Olemme jo tottuneet siihen, että asumme työasioiden vuoksi välillä pitkiäkin aikoja erossa, joten ihan itsestään selvää ei ollut, että lähtisin mukaan. Aloimme kuitenkin pohtia asiaa tarkemmin. Olisiko sittenkin mahdollista, että lähtisimme reissuun yhdessä? Lapset ovat jo täysi-ikäisiä ja lähinnä enää vierailevat meillä (vaikka kuopus vielä virallisesti meidän kanssa asuukin), joten lastenhoito ei olisi este. Juttelin asiasta työpaikallani ja kun sielläkin suhtauduttiin vuorotteluvapaaseen myötämielisesti, alkoi ratkaisu olla selvä: lähden mukaan. Onhan kyseessä kuitenkin melko ainutkertainen tilaisuus.

Pieni mutka matkaan tuli vuorotteluvapaalainsäädännön muuttumisesta, joka 'pakotti' minut aloittamaan vapaani jo maaliskuun lopussa eli runsas kaksi kuukautta ennen matkalle lähtöä. No, loppujen lopuksi sekin oli ihan hyvä ratkaisu. Olimme myyneet vanhan asuntomme loppuvuodesta ja uuteen pääsimme muuttamaan maaliskuun lopussa, joten näin vapaalla minulla oli hyvää aikaa pakata ja purkaa ja suunnitella sekä uutta että vanhaa asuntoa.

Huhtikuussa teimme valmistelumatkan tulevalle kotipaikkakunnallemme Carlisleen, ja koska en ollut enää töissä, olin vapaa lähtemään sinnekin. Viikon reissun aikana kiertelimme paikkakuntaa ja sen ympäristöä, tutustuimme mieheni tulevaan opinahjoon, onnistuimme avaamaan pankkitilin ja saimme runsaasti lisätietoa auton ja puhelimen hankintaan liittyen. Mutta ennen kaikkea saimme tehtyä vuokrasopimuksen uudesta kodistamme! Koska olemme USAssa vain vuoden, halusimme vuokrata kalustetun asunnon. Tämä edellytys supisti valikoimaa huomattavasti! Kiertelimme paikallisen kiinteistövälittäjän kanssa potentiaalisia kohteita yhden kokonaisen päivän ja lopulta löysimme sopivan! Ihastuttava omakotitalo rauhallisella alueella aivan 'Täydellisten naisten' tyyliin :) Voin jo nähdä itseni kahvittelemassa naapureiden kanssa vastapaistetut browniet lautasella. No, totuus voi hyvinkin olla aivan toinen! Mutta eikös vaan olekin ihastuttava talo?

Carlisle on pieni paikkakunta, mutta Yhdysvaltojen historian kannalta se sijaitsee hyvin mielenkiintoisella alueella. Lähellä on Gettysburg, jossa käytiin aikoinaan sisällissodan merkittävimpiä taisteluja, ja tämä näkyy vahvasti alueen turismitarjonnassa. Kävimme tutustumassa näihin historiallisiin paikkoihin ja kyllähän jenkit osaavat museonsa loistavasti rakentaa! Niin ja myös Amish-alue on ihan lähellä, joten luultavasti tulemme tutustumaan jonkin verran siihenkin elämäntapaan.

Vähän toisenlaiseen historiaan (ja nykyisyyteen) tutustuimme Hersheyn kaupungissa. Tyhmyyksissäni olin luullut, että suklaa on saanut nimensä kaupungilta, mutta sepäs onkin toisin päin! Herra Milton S. Hershey kehitteli suklaareseptiänsä vuosikausia ja päätyi lopulta tuohon kaikkien nykyisin tuntemaan makuun. Tämä herra tuntui muutenkin olevan aikaansa edellä ja oli yhteiskunnallisesti ilmeisesti jonkin verran valveutunut. Hän onkin ollut (ja on edelleen) tunnettu hyväntekeväisyydestään. Tietysti kävimme myös suklaamuseossa! Oli kovin herttaista ajella kaduilla, jotka olivat kuin Disney-elokuvasta, mutta ovat ihan oikeasti olemassa.

Lähtö alkaa siis olla jo ihan nurkan takana. Alkuviikosta huolintafirma haki meiltä muutamia muuttolaatikoita. Viimeiset pari viikkoa olemme eläneet 'listaelämää' eli kirjaamme ylös kaikki asiat, jotka vielä pitää tehdä ennen matkaa. Olemme lakkauttaneet lehtitilauksia, lopettaneet nettiliittymän ja tehneet muuttoilmoituksia sinne sun tänne. Yritämme tyhjentää jääkaappia parhaamme mukaan, koska kesän ajan kotonamme majailee väkeä vain tilapäisesti. Onneksi koti ei kuitenkaan jää ihan heitteille, vaan huoltojoukot on varmistettu! 

Tässä miellyttävässä jännityksessä on valitettavasti mukana vain yksi suuren suuri suru. Rakas koiramme, joka on kulkenut mukanamme jo lähes 15 vuotta, ei valitettavasti voi muuttaa mukanamme. Olemme yrittäneet päämme puhki miettiä erilaisia hoitojärjestelyjä, mutta realiteetit oli kohdattava. Pieni suloinen karvakasamme on ikänsä takia liian vanha aloittamaan elämää uudessa sijoituskodissa. Raskain sydämin olemme joutuneet tekemään vaikeista vaikeimman päätöksen ja Sissimme siirtyy nukkumaan rauhaisaa unta uneksien ikuisesta kesästä ja herkullisista makupaloista muutaman päivän päästä. 

 Viimeisten päivien ajan olen tavannut ystäviäni, työkavereitani, sukulaisia ja yrittänyt sopeutua ajatukseen, että täällä elämä jatkuu, länsimetro aloittaa (?) liikennöinnin, kotimainen jääkiekkokausi alkaa ja päättyy ja monen monituiset syys-, talvi- ja kevätmyrskyt myllertävät Helsinkiä ja Suomea ennenkuin taas palaamme näihin maisemiin. Vuosi on lyhyt aika, kun sitä katsoo taaksepäin. Mutta melkoisen pitkä, kun se on vasta edessä. Odotuksentäyteisin mielin vielä muutama päivä ja sitten matkamme on totisinta totta!