Osa 2, Neljä osavaltiota

Reissussa on rähjäännytty jo runsas kaksi viikkoa ja kaikenlaista on mahtunut matkan varrelle. Ehkä vallitsevin kuva tähänastisesta on tyhjyys. Ja mielettömät etäisyydet. Olemme ajaneet tuntikausia keskellä ei mitään. Välillä maasto on kukkulaista, lähes vuoristoista havumetsineen, joskus taas maa on keltaisen ruskeaa ja siinä kasvaa vain kitukasvuista aavikkoheinää. Vettä emme ole välillä nähneet päiväkausiin!

Olemme nähneet metsäpaloja sammutusvaiheessa, pensaspaloja, kukkuloilta illalla loistavaa punaista liekkimerta ja upean vihreitä laaksoja. Mutta toistaiseksi olemme saaneet koko rahan edestä juuri sitä, mitä haimme: erilaista kokemusta Suomeen verrattuna. 

El Pasosta ajoimme jälleen pitkän matkaa keskellä ei mitään. Ylitimme Rio Granden tai sen sivujokia useampaan kertaan, pysähdyimme paikkakunnalla nimeltään Truth or Consequences, näimme niitä todellisia takamaita, joissa mitä luultavimmin takaraivossa soi Tehdään Amerikasta taas suuri!  Matkamme suuntasi ensin Albaquerquen kautta Santa Fehen New Mexicoon. Ensin mainitussa oli viehättävä vanha keskusta, jossa yritettiin tavoitella villin lännen meininkiä. Sopivan turistinen, mutta toisaalta niin pienimuotoinen, että muutaman tunnin pysähdyksemme siellä riitti mainiosti. Jatkoimmekin pian matkaa eteenpäin kohti Santa Fe:tä, joka yllätykseksemme on osavaltion pääkaupunki. Niin huonosti siis olemme valmistautuneet matkallemme! Majoituimme muutaman kilometrin päähän kaupungin keskustan ulkopuolelle kerrassaan viehättävään pieneen meksikolaistyyppiseen motelliin! Piha oli vihreä, mikä tuntui virkistävälle kaiken sen kuivan autiomaan jälkeen, jota olimme halkoneet tuntitolkulla! 

Myös Santa Fen keskusta oli kaunis. Vanhoja rakennuksia, kivirapattuja taloja ja pari kaunista vanhaa kirkkoa (joihin kumpaankaan ei valitettavasti päästy sisälle). Kiertelimme kaupunkia ja teimme matkamuisto-ostoksia. Illalliseksi nautimme vain kevyesti tapaksia pienessä ravintolassa, jossa oli elävää musiikkia.

Naapuripöydässämme kaksi koiraa seurasi tarkasti tarjoilijan saapumista ruokiemme kanssa. Ilma oli lämmin, tunnelma oli hyvä ja lomatunnelma mitä parhain. Pitkän ajopäivän jälkeen olimme valmiit tekemään hieman enemmän jaloittelua ja olimmekin bonganneet matkaesitteistä mielestämme kiintoisan kohteen. Siispä seuraavana aamuna aikaisin lähdimme ajamaan noin tunnin matkan päähän Tent Rocks kansallispuistoon. Olimme nähneet paikasta muutaman esitteen ja kaiken ajamisen jälkeen teki muutenkin mieli jo jaloitella vähän enemmän ja kun ei lämpötilakaan ollut kuin kolmenkympin kieppeillä, oli hetki pienelle vaellukselle aivan oiva. Kaikki lukemamme blogit ja muut matka-arviot kehuivat kohdetta vuolaasti. Täytyy sanoa, että kerrankin matkaoppaiden kehut eivät olleet liikaa! 

Pelkäsimme, että puistossa on muutama hassu kivimuodostelma ja niitä on sitten valokuvattu eri suunnista eri vuorokauden aikaan, jotta vaikutelma olisi tehokas. Mutta puistossa kulkikin noin viiden kilometrin mittainen reitti, joka paikoitellen jyrkkine nousuineen sai hetkessä hien pintaan. Reitti kiemurteli kivien välistä, ylös kivistä rinnettä, jälleen ahtaista väleistä eteeenpäin kunnes lopulta päästiin huipulle ihailemaan koko valtavaa aluetta ylhäältäpäin! Korkeanpaikan kammoni voittaen minäkin kiipesin ylös asti ja täytyy sanoa, että kyllä kannatti! Maisemat olivat upeat! Kyllä luonto tekee ihan parhaimpia taideteoksia, ei voi muuta sanoa. 

Hikisen päivän jälkeen oli hyvä vielä kierrellä iltapäivä museoissa ja nauttia jälleen kaupungin rauhallisesta tunnelmasta. Kaiken kaikkiaan Santa Fe jätti hyvän mielen ja aamulla jatkoimme  virkistyneinä eteenpäin ja päätimme koukata vielä Los Alamosin kautta matkallamme neljän osavaltion risteyskohtaan. 

Los Alamos on kuuluisa lähinnä siitä, että siellä kehitettiin maailman toistaiseksi tuhoisin ase eli atomipommi. Oikeastaan aika surullinen historia siis. Los Alamosissa on edelleen Yhdysvaltain kansallinen laboratorio, joka toimii atomienergiakomission alaisuudessa. Saimme henkilökohtaisen selostuksen kaupungin historiasta vierailukeskuksen työntekijältä ja näimme myös vajaan puolen tunnin mittaisen filmin Oppenheimerista ja atomipommin syntyvaiheista. Käynti oli todella hyvä! Ja täytyy sanoa, että kun olen käynyt myös Hiroshimassa ja Nagasakissa, oli jotenkin vielä surullisempaa seurata tapahtumien kulkua. Suosittelen opettavaiseksi kohteeksi!

Jatkoimme samantien pohjoiseen tarkoituksenamme käydä paikassa, jossa neljä osavaltiota (New Mexico, Colorado, Utah ja Arizona) kohtaavat. Matkalla maisema muuttui huomattavasti kivikkoisemmaksi. Ja siis kivikkoisella tarkoitan käytännössä irrallisia kallioita, valtavia kallioseinämiä tai kivimuodostelmia, jotka vaikuttavat sille, että niiden on ihan pakko olla jonkun tekemiä! 

Opasteet tuohon risteyskohtaan alkoivat hyvissä ajoin lähes heti, kun olimme päässeet Coloradon puolelle. Itse rajakohta sijaitsi jälleen keskellä ei mitään, laajalla aavikolla, joka on edelleenkin intiaanien hallitsemaa aluetta. Osavaltioiden rajalle oli amerikkalaiseen tapaan tietysti pystytetty myyntikojuja erilaisille intiaanikäsitöille ja jääkaappimagneeteille (kyllä, tietenkin ostimme!). Piknik-alue oli poikkeuksellisesti kertakaikkisen surkea! Lämpötila oli lähemmäs 40 astetta ja alueella ei ollut minkäänlaisia aurinkovarjoja. Söimme mekin siis eväämme ilmastoidussa autossa, kuten usea muukin. 

Tämän jälkeen alkoi matkamme varsinainen luonto-osuus. Yövyimme pienen pienessä Bluffin kylässä, jossa oli pari hassua motellia tai Inniä, saman verran ravintoloita ja ruokakaupan virkaa teki bensa-asema. Eikä mikään ABC-tasoinen, vaan ihan pikkukylän pieni Esso. Majapaikkamme ei ulkonaisesti vakuuttanut. Mutta mikä yllätys! Huoneemme oli upea, ilmastointilaite lähes äänetön ja sänky ja tyynyt ihan ykkösluokkaa. Ja mikä parasta, parvekkeeltamme oli näkymä suoraan punaruskeaan jylhään kallioseinämään! Aamupala oli myös kerrassaan huippu! Ensinnäkin astiat olivat oikeita, munat ja pekoni tehtiin oikeista raaka-aineista ja jopa mysli oli mysliä eikä sateenkaaren värisiä fruitloopseja. Aamiaisen söimme terassilla edellämainitut kalliot suoraan edessämme. Terassin katosta roikkuvilla lintujen juoma-astioilla kävi vähän väliä kolibreja. Ihan paras aamupala toistaiseksi!!

Sitten olikin vuorossa jälleen ajamista ja kohteena Monument Valley eli se paikka, jonka kaikki me olemme nähneet John Fordin länkkäreistä. Josta lisää huomenna.....